Voimistelun käsikirja

Esipuhe.

Vuonna 1893 Kesäkuun 13-15 p:nä Jyväskylässä pidetyssä yleisessä kansakoulukokouksessa otettiin käsittelyn alaiseksi muitten muassa kysymys: Onko erityinen voimistelun käsikirja kansakouluille tarpeellinen? Sittenkuin useat kokouksen osanottajat olivat myöntävästi tähän kysymykseen vastanneet ja mielipiteinään lausuneet, että tällaisen kirjan tulisi sisältää järjestysharjoituksia, liikkeitä sauvoilla ja ilman niitä, telineharjoituksia, leikkejä, opetusopillisia ohjeita, kuvia ja tauluja, teki kokous seuraavan päätöksen:

Että erityinen voimistelun käsikirja kansakouluille on tarpeen vaatima;

että mainitun käsikirjan toimittaminen olisi jätettävä asiantuntevista henkilöistä kokoonpannun komitean tehtäväksi, sekä

että kirjaa laadittaessa olisi käytettävä lääkärin apua.

Huomattuaan, että monijäsenisen komitean olisi, käytännöllisiin seikkoihin nähden, vaikeata, melkeinpä mahdotontakin, saada kysymyksessä olevaa käsikirjaa kokoonpannuksi, kääntyi ylitarkastaja V. Floman puoleeni kehoittaen minua mainittua kirjaa tekemään ja lausuen samassa toivomuksensa, että joku esim. kolmemiehinen komitea sitten saisi käsikirjoitustani tarkastaa ja siitä lausuntonsa antaa, ennenkuin se painettavaksi toimitettaisiin. Muutamien seminaarinopettajien ehdotuksen mukaan ja ylitarkastaja Flomanin suostumuksella pyydettiin tätä tarkastustyötä tekemään herroja lehtori C. Poppius Sortavalasta, yliopiston voimistelulaitoksen opettaja, tohtori H. Vasenius ja kansakoulunopettaja H. Toivonen Tammelasta. Nämä herrat suostuivatkin käsikirjoitustani tarkastamaan ja ovat ne siitä antaneet lausunnon, joka tässä alempana on luettavana.

Vaikka kansakoulujen olosuhteihin nähden olenkin vallan kokematon, niin asianharrastuksesta olen kuitenkin työhön ryhtynyt ja parhaimman ymmärrykseni mukaan sekä mainitussa kokouksessa lausuttuja mielipiteitä silmällä pitäen kokoonpannut tämän käsikirjan, toivoen että se, paremman puutteessa, edes jossakin määrin voisi edistää tärkeäksi tunnustetun voimistelunopetuksen kehittymistä maamme kansa- ja alkeiskouluissa.

Kalvolassa, Elokuussa 1896.

Ivar Vilskman.

»Voimistelun käsikirja kansa- ja alkeiskouluja varten» nimisen kirjan on tekijä antanut meille allekirjoittaneille luettavaksi ja arvosteltavaksi, ja saamme me sen johdosta arvostelunamme lausua, että mainittu kirja mielestämme hyvin vastaa tarkoitustaan oppaana opettajan kädessä voimistelunopetuksessa kansa- ja alkeiskouluissa.

Helsingissä, Tammikuun 11 p:nä 1896.

Carl Poppius,
Seminaarin lehtori.

Hannes Vasenius,
Anatomiian ja fysiologiian opettaja
yliopiston voimistelulaitoksessa.

H. Toivonen,
Kansakoulunopettaja.

I. Johdanto.

Henkisten ja ruumiillisten voimien kaikenpuolinen ja sopusointuinen kehitys sekä niiden totuttaminen siveelliseen ja hyötyä tuottavaan työhön on kasvatuksen korkein ja tärkein päämäärä. Vaan tässä tehtävässä on yksipuolisuus aina huolellisesti vältettävä. Meidän ei tule kehittää ja jalostuttaa sieluamme yksinään, eikä myöskään ole huolemme omistettava ainoastaan ruumiillisten ominaisuuksien kartuttamiseen ja harjoittamiseen; koko ihmisolento on sopusuuntaisesti kehitettävä ja kaiken kasvatuksen tulee ohjata tehtävänsä onnellista ratkaisua siihen suuntaan, että terveessä, reippaassa ja työkykyisessä ruumiissa tulee asumaan raitis, siveellinen ja vapaa henki.

Henkisten ja ruumiillisten voimien yksipuolista kohtuutonta rasittamista seuraa säännöllisesti henkinen velttous ja ruumiillinen heikkous sekä kykenemättömyys kaikkeen pontevaan toimintaan. Varsinkin vaarallisia seurauksia tuottaa ylenrasitus sen kehitysajan kestäessä, jolloin ruumis vilkkaimmin kasvaa, sillä silloin henkiset ja ruumiilliset voimat, vähemmin kimmoavaisina, eivät saata varsin suuria ponnistuksia kestää. Epäedulliset ulkonaiset olosuhteet voivat sen ajan kuluessa sekä kehitykseemme että terveyteemme tavallista enemmän turmiollisesti vaikuttaa. Sen vuoksi on kasvatuksessa kaikki ylellinen ponnistus aina huolellisesti vältettävä. Koska kuitenkin kouluajan kestäessä lapsi useinkin on pakoitettu liiankin rasittavaa henkistä työtä suorittamaan, niin tämän kehitysajan kuluessa ruumiin hoidolle ja ruumiillisille harjoituksille on omistettava tarkka huolenpito ja runsas hoito. Tarkoituksenmukaisesti järjestetyt ruumiilliset harjoitukset saattavat näet tehokkaasti vastustaa sekä aivojen että aistinelimien yksipuolista rasittamista seuraavia vaaroja. Tämän ohessa säännölliset liikkeet suoranaisesti kehittävät ruumistamme ja sen ominaisuuksia, joten ne yhteydessä puhtauden, kohtuullisuuden ja riittävän levon kanssa edullisesti vaikuttavat terveyteemme. Erittäin hyötyä tuottaviksi tulevat ruumiilliset harjoitukset, jos niitä ulkoilmassa suoritetaan, sillä keuhkomme saavat silloin runsaamman määrän raitista happikaasua, joka on ruumiimme tärkein ravitsemis-, terveys- ja parannusaine. Ilmastosuhteet täällä kaukaisessa pohjolassa ovat valitettavasti kuitenkin sellaiset, että olemme melkoisen osan vuotta ja, etenkin talvisajalla, suurimman osan vuorokautta pakoitetut oleskelemaan suljetuissa huoneissa.

Saadaksemme tarpeellista vastapainoa liialliselle lukemiselle ja alallaanolemiselle, täytyy meidän sen vuoksi kouluissamme harjoitusaineena käyttää voimistelua, joka on valikoima sellaisia ruumiillisia harjoituksia, mitkä lyhimmässä ajassa saattavat tarkoituksenmukaisesti kehittää ruumistamme ja sen ohessa henkeämmekin.

Suuremmassa määrässä kuin urheilu ja ruumiillinen työ, tarjoaa voimistelu meille sitä paitse monta arvokasta etua. Voimistelua saattaa harjoittaa melkein missä ja milloin tahansa. Se vaikuttaa voimakkaasti, luotettavasti ja kaikenpuolisesti. Sitä saattaa harjoittaa nuori ja vanha, mies ja nainen. Sitä voipi järjestää kaikkien olosuhteitten mukaan sekä eri henkilöitten voiman ja terveyden määrää silmällä pitäen. Se säästää aikaa. Se tuottaa meille voimaa ja notkeutta, terveyttä ja kestävyyttä, rohkeutta ja mielenmalttia, itseluottamusta ja toimintakykyä. -

Suomen kansa on luonnostaan hidas ja saamaton. Jos laajimpiin piireihin voitaisiin levittää intoa ja halua ruumiillisiin harjoituksiin, niin tuo hitaus melkoisesti vähenisi ja kansa tottuisi suurempaan toimeliaisuuteen ja huomaavaisuuteen. Voimistelun merkitys kansakoulun tehtäviin nähden on siis erittäin tärkeä. Asianmukaisesti järjestetty opetus tässä aineessa vaikuttaa useimmista kodeista lähteneitten lasten kehitykseen sangen paljon, varsinkin järjestyshaluun ja kurinpitoon nähden. Samoin se myöskin edistää käsitys- ja toimintakyvyn vilkkautta. Kuten asevelvollislaitoksessamme on kouluissakin voimistelun käytännöllinen puoli kuitenkin aina silmällä pidettävä. Lasten tulee voimisteluharjoitusten kautta saavuttaa voimaa ja notkeutta, kestävyyttä ja ketteryyttä sekä jonkinmoista tottumusta aavistamattomien vastustuksien voittamisessa ja kykyä jokapäiväisten toimien suorittamiseen. Tämän tärkeän päämäärän saavuttaminen käy mahdolliseksi ainoastaan silloin, kun opettaja on tehtäväänsä täydelleen perehtynyt ja opetus niin toimitetaan, että siinä vallitsee hyvä järjestys sekä kaikin puolin mallikelpoinen kurinpito. Kokemus on aina osoittanut, että parhaimmat tulokset saavutetaan, jos järjestys- ja vapaaharjoituksia suorittaessa oppilailta vaaditaan suurta tarkkuutta ja huolellisuutta. Kun opettaja lausuu komentosanansa »huomaa!» ja »perusasento!», niin jokaisen oppilaan tulee sotilaan ryhtiä noudattamalla ja katseensa suoraan eteenpäin luoden jännittää huomionsa ja tarkasti seurata, mitä hänelle ja luokalle tehtäväksi määrätään. Itse liikkeitten suorittaminen on aina tapahtuva voimalla ja pontevuudella. Ensimmäisinä voimisteluvuosina on asentojen ja liikkeitten oikean muodon saavuttaminen pidettävä miltei vähemmän tärkeänä kuin tahdin tarkkuus ja suorituksen pontevuus. Mutta suurta tarkkaavaisuutta vaativien liikkeitten jälkeen on aina harjoitettava hauskoja leikkejä ja ottelun tapaisia liikkeitä, joita tehtäessä lapsille myönnettäköön suurempi vapaus.

Hyvien tuloksien saavuttaminen edellyttää lisäksi vielä, että opettaja voimiensa takaa koettaa täydesti voittaa oppilaittensa luottamuksen ja uskollisuuden. Tässä tarkoituksessa tulee hänen tutkia jokaisen eri oppilaan luonnetta ja mielenlaatua. Yleensä tämä ei ole mahdotonta, eikä edes vaikeaakaan. Etenkin leikkikentällä ja huviretkillä oppii hän helposti oppilaittensa luonteita tuntemaan. Lasten seurassa ollen tulee opettajan kohdella heitä iloisesti ja ystävällisesti. Älköön hän kuitenkaan silloin kertaakaan arvoansa unhottako, sillä siitä saattaisi kurinpito kärsiä. Jos opettaja vaitioloa vaatii, tapahtukoon se vaikka keskellä leikkiä, niin tulee täydellisen äänettömyyden heti vallita. Mutta vaikka kurinpidon yleensä tuleekin aina olla ankaran, niin muistakoon opettaja kuitenkin, ettei hän turhamaisesti saa huomioonsa ottaa sellaisia pieniä ja vähäpätöisiä erhetyksiä, joihin saattaa syynä olla ymmärtämättömyys tahi leikeissä ja kilpailuissa syntyvä hillitsemätön ilo.

Lopuksi on vielä mainittava kolmas, viitatun päämäärän saavuttamisen ehkä tärkein ehto. Voimisteluharjoitukset ovat siten järjestettävät, että lapset niihin ilolla ja halulla ottavat osaa ja että nuorukaisten into säännöllisiin ruumiinharjoituksiin ajan pitkäänkin pysyy elävänä. Valitettavasti on niiden opettajien lukumäärä vallan pieni, jotka...