Ajan kuvia

2020-luvun ahdistunut ja masentunut sukupolvi Z

Instagram avattiin 2010. Vuonna 2010 Iphone 4 oli ensimmäinen älypuhelin, jossa oli etukamera. Facebook osti Instagramin vuonna 2012, jolloin käyttäjämäärät räjähtivät. Etukamera on selfien ottamista varten, ja kuvaa voi muokata ja julkaista. Kuvan näkevät ystävät, viholliset ja tuntemattomat, ja sitä voi kommentoida. On mahdollista selata tuntikausia kuvia muista tytöistä ja upeista varakkaista naisjulkkiksista, joiden vartalot ja elämä ovat ylivertaisia. Aika oli pois unelta, liikunnalta, ystäviltä ja perheeltä. Someajan ihminen on jatkuvasti yhteydessä ennennäkemättömän turhan tiedon paljouteen. Jos tämä ei vaikuta nuoreen, niin mikä sitten vaikuttaa?

Kaikki tapahtui äkkiä

Äkkiä vuoden 2012 tienoilla alkoi tapahtua. Ei ollut maailmanlaajuista finanssikriisiä. Yhdysvaltain talous koheni, maailmantalous parani. Eri puolilla englanninkielistä maailmaa ahdistus ja masennus alkoivat lisääntyä, samoin yksinäisyys.

Länsimaisissa yhteiskunnissa ihmiset eivät tapa itseään sotien tai kollektiivisten uhkien vuoksi; he tappavat itsensä, kun he tuntevat itsensä eristetyiksi ja yksinäisiksi. (Emil Durkheim.)

Jensen ym. (2019) tarkastelivat 388 teini-ikäisen henkilön digitaalisen teknologian käyttöä ja sen vaikutusta mielenterveysoireisiin vuonna 2015, mitä seurasi ekologinen hetkiarvio (EMA, ecological momentary assessment) puhelimen välityksellä vuosina 2016-2017. Siinä tutkitaan ihmisten ajatuksia ja käyttäytymistä heidän jokapäiväisessä elämässään. Tietoa kerätään käyttäytymisestä toistuvasti henkilöiden tavanomaisessa ympäristössä joko sillä hetkellä, jolloin käyttäytyminen ilmenee tai lähellä sitä hetkeä. Tutkittiin, vaikuttaako digitaalisen teknologian aikaisempi käyttö myöhemmin ilmeneviin mielenterveysoireisiin.

Päivittäistä teknologian käyttöä havainnoitiin siten, että nuoret ilmoittivat joka ilta lähetettyjen tekstiviestien tai verkkoviestien määrän: kuinka monta tuntia he olivat käyttäneet teknologiaa verkossa tai puhelimessa koulutyöhön, viestien lähettämiseen, somen selaamiseen, videoitten katseluun, pelien pelaamiseen ja sisällön luomiseen kuten somejulkaisuihin sekä videoiden tekemiseen. Nämä kuvaavat teknologian parissa käytettyä aikaa, mikä tekee mahdolliseksi ajankäytön arvioinnin osallistujien suosimien alustojen välillä. Eri alustoilla vietettyjen aikojen summaa kutsutaan ruutuajaksi kyseisenä päivänä.

Jensen ym. toteavat, että heidän havaintonsa on jyrkässä ristiriidassa suositun käsityksen kanssa. Sen mukaan älypuhelin tuhoaa nuorten elämän ja johtaa mielenterveysongelmiin. Mutta edellä mainitut tutkijat löysivät vain vähän näyttöä siitä, että nuorten digitaalisen teknologian käytön ja mielenterveysoireiden välillä olisi korrelaatio- tai syy-yhteys. Tutkimuksen yhtenä ansiona on toistettavuus. Saatavilla olevan datan perusteella tutkimus voidaan toistaa. Jotta tulevat tutkimukset antaisivat luotettavampia tuloksia, Jensen ym. esittävät laitelokeja ja anturipohjaisia mittausmenetelmiä. Näin voitaisiin arvioida digitaalisen teknologian ja mielenterveyden välistä yhteyttä. He eivät usko, että nuoret lopettavat digitaalisen tekniikan käytön. Tulokset viittaavat siihen, että mielenterveyden kannalta siihen ei ehkä ole tarvettakaan. Lopettaminen on tuskin mahdollista.

Vuotta myöhemmin Odgers ym. (2020) julkaisivat laajan ja monipuolisen yhteenvetotutkimuksen siitä, mitä tiedetään digitaalisen teknologian käytön ja nuorten mielenterveyden välisestä yhteydestä. Mielenkiinnon kohteena olivat masennus ja ahdistus. Tutkimuksessa tuli esille nuorten suuri tarve kuulua joukkoon, saada sosiaalista hyväksyntää ja etsiä uutta. Tähän digitaaliset laitteet ja erilaiset alustat ovat vastaus, joka houkuttelee. Oleellista on ymmärtää käytön vaikutukset, jotta voidaan tukea nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia, ei vahingoittaa sitä. Odgers ym. kritisoivat keskittymistä kielteisiin vaikutuksiin, jotka perustuvat heikkoihin korrelaatioihin. Lisäksi tutkimukset ovat keskittyneet aikuisiin verrattuna nuoriin. Tuloksena on ollut sekoitus pieniä positiivisia, negatiivisia ja nollayhteyksiä.

Tutkimuksista on noussut esille teema, joka liittyy offline- ja online-riskien päällekkäisyyteen. Selityksiä on kahdenlaisia. Ensimmäisen mukaan digitaalinen ympäristö ja sen vaikutukset ovat liian monimutkaisia, nopeasti muuttuvia tai vivahteikkaita. Tämän vuoksi edellisen täydellinen ymmärtäminen ja tässä ympäristössä tehokas nuorten auttaminen selviytymään on vaikeaa. Toinen selitys on edellä mainittujen tutkijoiden mukaan todennäköisempi. Vanhemmille on hyvä uutinen, että nykyiset näyttöön perustuvat interventiot ja strategiat voivat näyttää erilaisilta. Periaatteessa ne ohjaavat tervettä kehitystä ja auttavat vanhempia, kun halutaan tukea nuoria digiaikana.

Mitä tulee ruutuaikaan, Odgersin ym. mielestä se ei enää ole toimiva mitta. Tutkijoiden, poliittisten päättäjien ja vanhempien on keskusteltava mobiililaitteiden eri applikaatioiden vaikutuksista: Millä tavalla jokapäiväisessä elämässä nuoret ovat vuorovaikutuksessa digitaalisen teknologian kanssa? Lisäksi digitaalinen teknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia tukea kaikkia, mutta erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia nuoria. Toisaalta tämän uuden teknologian nopea muutos voi myös lisätä mielen hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyvää eriarvoisuutta. Tutkimuksen pitää ottaa huomioon myös tämä seikka. Digitaalinen kuilu ei saa kasvaa.

Ruutuaika ja kiistely korrelaatioista

Ruutuajan merkityksestä teini-ikäisille on käyty kiivasta keskustelua. Tulokset hämmentävät. Toisten mielestä ruutuajalla ei ole mitään merkitystä. Mutta miten tutkimukset on tehty? Tulokset riippuvat tutkimusten toteuttamistavasta. Siitä lyhyesti seuraavassa.

Vuonna 2019 Orben ja Przybylski julkaisivat laajan tutkimuksen (n = 355 358). Heidän tutkimuksensa perusteella ruutuajan ja havaittujen ongelmien väliset yhteydet eivät olleet kliinisesti eivätkä käytännössä merkittäviä. Tutkimus koostui kolmesta tietokannasta. Yhdessä niistä tilastolliset vaikutukset olivat samaa suuruusluokkaa kuin hyvinvoinnin ja perunan syönnin välillä. Tutkijoiden johtopäätös oli, että tulokset eivät aiheuta muutoksia harjoitettuun koulutuspolitiikkaan. Tätä tutkimusta on siteerattu laajasti akateemisessa tutkimuskirjallisuudessa. Orbenin ym. (2019) mukaan ruutuajan ongelmia liioitellaan. Lehdistön otsikot rauhoittelivat: Paniikki lasten ruutuajasta on liioittelua eikä ruutuun tuijottelusta kannata huolestua.

Tutkijat kiistelevät siitä, mikä merkitys on korrelaatiokertoimen suuruusluokalla. Keskeinen artikkeli on Götzin ym. julkaisu vuonna 2022. He väittävät, että kansanterveyden ja koulutuksen aloilla korrelaatiokertoimen suuruusluokka on välillä 0,05-0,15, kun kysymyksessä ovat monet julkisia menoja aiheuttavat asiat. Esimerkiksi lapsuuden lyijyaltistuksen ja aikuisiän älykkyyskertoimen IQ:n välinen korrelaatio on 0,11. Tämä on riittävä korrelaatio, jotta lyijy poistetaan vesihuollon vedestä. Korrelaatio on pienempi kuin tyttöjen mielenterveyden ja somen käytön välinen yhteys. Ongelma on väestötasolla. Pienet vaikutukset kasautuvat ajan mittaan laajassa mittakaavassa. 20 tuntia viikossa vuosien ajan teini-iässä oman profiilin parantamisen parissa voi olla ongelma, sillä aina löytyy joku, jonka profiili on parempi tai joku, joka tekee parempia videoita.

Tutkimuksissa usein mainitaan korrelaation merkitsevyys. Sitä testataan t-testillä, missä n on otoskoko ja r on korrelaatiokerroin. Jos korrelaatiokerroin on 0,11 ja otoskoko 500, niin t = 2,470. Parametrin t arvo 2,576 antaa todennäköisyydeksi p = 0,01. Vaikka korrelaatio olisikin tilastollisesti merkitsevä, ei se välttämättä ole merkittävä. Jos otoskoko on pieni, suurikaan korrelaatio ei ole tilastollisesti merkitsevä.

Somen vaikutusta ei voi tutkia kuten lääketieteessä yksilöiden annos-vaste-tutkimuksissa. Esimerkkinä on sokerin vaikutus. Kyseessä on yksilötason vaikutus. Ongelma on siinä, että some vaikuttaa kaikkien elämään, myös niiden, jotka eivät ole somessa....