Loviisa - hyvä pikkukaupunki paremmaksi.

MARKKINOITA LOVIISAN TORILLA JO 250 VUOTTA 30.7.2002.

Loviisan Sanomat (LS) 13. ja 20.8.2002.

Markkinat ovat ikivanha kaupankäynnin muoto ja sosiaalinen tapahtuma. Suomessakin ne alkoivat saada virallisia muotoja jo keskiajalla maan siirtyessä vähitellen Ruotsin valtakunnan osaksi ja samalla katolisen kirkon uskonnolliseen vaikutuspiiriin. Markkinat yhdistyivät sekä ajallisesti että paikallisesti uskonnollisiin juhlapäiviin: oli tarkoituksenmukaista käydä kauppaa kirkkojen tuntumassa silloin, kun kansaa oli paljon koolla.3 1300-luvun puolivälissä ns. Maunu Eerikinpojan maanlaissa kaupungit velvoitettiin rakentamaan tori, jolle talonpoikien piti tuoda kauppatavaransa myytäviksi.4 Vuonna 1622 säädettiin maatulli eli ns. pikkutulli, jonka mukaan kaupunkiin tuotavista tavaroista perittiin valtiolle n. 3 % tulli5, vuodesta 1686 alkaen peräti 25 %6. Toripakko 1638 edellytti kaiken kaupan käymistä torilla7. Vuoden 1734 Ruotsin valtakunnan laissa maalla sallittiin vain hevoskauppa8.

Kaupan säätelyn ensisijaisena tavoitteena oli ennen muuta varmistaa verojen kanto kruunulle, ja verorahojen saaminen olikin 1600-luvulle saakka maalaisten kaupallinen intressi markkinoilla. Tuolloin alettiin kuitenkin myös ostaa kruunun mielestä tarpeetonta tavaraa samalla kun juopottelu markkinoilla yleistyi.9

Markkinoita oli ns. yleisiä ja yksityisiä. Yksityiset markkinat olivat paikallisten kauppiaiden monopoli, yleisille saivat myös muiden kaupunkien kauppiaat osallistua. Vuoden 1650 säännön mukaan kussakin kaupungissa olisi pitänyt järjestää vähintään yhdet yleiset markkinat, mutta sääntöä ei täysin noudatettu10. Paikallisilla kauppiailla oli ymmärrettävä intressi pitää monopolia yllä omilla paikkakunnillaan.

Kauppiaat järjestivät markkinoita myös maaseudulla. Niihin liittyi sama kysymys yleisyydestä ja yksityisyydestä kuin kaupunkien markkinoihin, eli eri kauppiaat pyrkivät mielellään monopoliasemaan. Vastaavasti valtio näyttäisi suosineen yleisiä markkinoita - ehkä kilpailun ja sitä kautta "oikeamman" hinnanmuodostuksen edistämiseksi. Markkinathan olivat tapahtuma, jossa erityisesti maataloustuotteiden hinnat määräytyivät.11 Kauppiaiden monopolipyrkimyksiin liittyi talonpoikien sitominen vakituisiksi asiakkaiksi ns. majamiesjärjestelmän kautta. Myös tämä rajoitti kilpailua ja oikeata hinnanmuodostusta, ja valtiovalta pyrki estämään sen, joskin huonolla menestyksellä.12 Esimerkiksi Loviisassa majamiesjärjestelmästä päästiin lopullisesti eroon vasta 1860-luvulla13.

Maakauppa vapautui asteittain. Karjalan rahvas sai viedä naapurinsa tavaraa markkinoille vuodesta 1774. Vuonna 1775 vapautettiin vilja- ja perunakauppa, vuosisadan vaihteessa mm. salpietarin kauppa14. Kauppapiirit lakkautettiin 177915, ja vuonna 1788 toteutettiin ns. Kustaa III:n markkinauudistus, jonka mukaan yksityiset markkinat muutettiin vapaamarkkinoiksi ja markkinoilta toisille kiertävät kauppiaat tulivat mahdollisiksi16. Uudistuksen mukaan markkinat tuli pitää mieluimmin kaupungeissa, mutta myös maalaismarkkinat sallittiin vähintään 60 km:n etäisyydellä kaupungista17. Pikkutulli lopetettiin vuosina 1808 ja 181218. Maakauppa tuli mahdolliseksi suolaa ja rautaa sekä kiinteitä myymälöitä lukuun ottamatta 184219, 1859 sallittiin maaseudun kaupat yli 50 km:n etäisyydellä kaupungeista; kaksi vuotta myöhemmin etäisyysvaatimus pieneni 10 km:iin20. Vuoden 1868 elinkeinoasetus lakkautti ammattikunnat ja osittain kaupan jaon eri ryhmiin21, ja vuonna 1879 tuli voimaan "täydellinen elinkeinovapaus"22.

Markkinoiden asemaan vaikutti myös liikenneolojen kehitys. Toisaalta kauppiaat pääsivät paremmin maaseudulle, mutta maalaistenkin kulku kaupunkeihin helpottui. Jo 1800-luvun vaihteessa tieverkostoa parannettiin merkittävästi23. Rautatiet olivat myöhemmin monilla paikkakunnilla markkinoidenkin kannalta merkittävä liikennemuoto, ja vesiliikenne säilytti muotoaan muuttaen vahvan asemansa kauan.24 Linja-autojen merkitys oli suuri vielä 1950-luvulla25, paketti- ja henkilöautot saivat hegemonian 1960-luvulta alkaen26. Myös hevonen ja kärryt oli tärkeä kulku- ja kuljetusväline vielä 1950-luvulla.

Markkinoiden onnistumiseen vaikuttivat tietysti yleiset taloudelliset suhdanteet. Erityisesti katovuosina 1696-97 ja 1866-68 markkinat yleensä epäonnistuivat27, sotatilanteissa tai muista painavista syistä ne saattoivat jäädä kokonaan pitämättä. Näin kävi esimerkiksi Loviisassa vuonna 1808 Suomen sodan28 ja 1934 polioepidemian vuoksi29

Kiinteiden kauppojen määrä lisääntyi 1800-luvun loppupuolella erittäin nopeasti ja se paransi tavaroiden saatavuutta kaikkialla maassa. 1860-luvulta vuoteen 1913 kauppiaiden määrä Suomessa yli yhdeksänkertaistui, kaupungeissa kasvu oli n. 1250:stä n. 7700:aan, maalla n. 90:stä n. 4500:aan. Kauppiaskunnan suuri kasvu tarkoitti samalla alan muuttumista pienyritysvaltaisemmaksi30. Huipussaan eli yli 22000 päivittäistavaroita myyvien kauppojen määrä oli 1960-luvun alussa, jonka jälkeen alkanut lasku on ollut jyrkkää: vuoden 2000 määrä (reilut 4000) vastaa suunnilleen 1880-luvun puolenvälin tilannetta.31 Vastaavasti kauppojen koko on suurentunut, eikä tavaran saatavuus autoilevan enemmistön osalta liene ainakaan huonompi kuin 1960-luvulla. Kuitenkin ns. kyläkaupat vähenevät edelleen nopeasti, vuodesta 1980 niiden määrä on pudonnut yli 3400:sta n. 750:een vuonna 200132.

Markkinoille näyttäisi kuitenkin aina jääneen oma marginaalinsa, jossa se pärjää kiinteälle kaupalle. Vielä 1960-luvulla markkinoilta tehtiin merkittäviä vaatehankintoja ainakin maaseudulla33. Viime aikoina erilaiset halpatuontituotteet, työkalut ym. näyttäisivät olevan yhä keskeisemmässä asemassa, vaikka tälläkin alalla on jo vuosikymmenien ajan ollut kiinteää kauppaa harrastavia ketjuja. Markkinoiden sitkeys selittyneekin niiden monipuolisella luonteella, huvin ja hyödyn yhdistämisessä: myös kauppa elää yleisesti vilkkaassa tapahtumassa, kuten keskiaikana kirkollisten tapahtumien aikaan. Oma merkityksensä voi olla toki markkinoiden erityistuotteilla kuten viipurinrinkeleillä, ilma- ja markkinapalloilla ym., jotka halutaan ehkä ostaa nimenomaan markkinoilta, vaikka niitä muualtakin olisi saatavissa.

Arviot siitä, milloin markkinoilla olisi ollut kulta-aika ja milloin huonompaa vaihtelevat jossain määrin ja riippuvat epäilemättä siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Kaupallisessa mielessä niiden suhteellinen asema on ilmeisesti vähentynyt jatkuvasti kaupan vapautumisen, kilpailevien kauppamuotojen ja parantuneiden liikenneyhteyksien takia. Markkinoita on lakkautettu laajamittaisestikin useissa vaiheissa, mm. vuosina 180134, 182135 ja 186636, toisaalta tietysti perustettukin kuten yksityisten markkinoiden tilalle tulleita toripäiviäkin37. Yksi loistokausi näyttäisi kuitenkin olleen 1800-luvun alkupuolella ennen maakaupan varsinaista vapautumista mutta liikenneolojen jo parannuttua38. Tuolloin markkinoiden kaupallinen merkitys oli vielä suuri, mutta myös huvitukset lisääntyivät. Markkina-aikana väkimäärä saattoi jopa satakertaistua, kuten kerrotaan Mikkelin markkinoista 1800-luvun puolivälin tienoilla39.

Markkinamuistelujen perusteella näyttää myös siltä, että objektiivisten muutosten ohella tärkeitä ovat muistelijan subjektiiviset muistikuvat: nykymarkkinat ovat aina menettäneet luonnettaan ja markkinoiden kulta-aika on ollut aina "joskus aiemmin", ehkä muistelijan nuoruusaikoina.40

Markkinakaupan tuotevalikoiman kannalta perussuunta on ollut elintarvikkeista ja muusta välttämättömästä erilaisen "rihkaman" suuntaan. Tähän vaikuttivat osaltaan toreilla tapahtuneeseen elintarvikekauppaan liittyneet hygieeniset ongelmat ja pyrkimykset ratkaista niitä mm. kauppahalleja rakentamalla41 sekä suoranaisilla kielloilla42. Teollisesti valmistettu tavara on lisääntynyt, mutta myös...