Eläviin keskustoihin

ESIPUHETTA KAUPUNKIKESKUSTOJEN SYÖVEREISTÄ

Kaupunkikeskustat nousivat Suomessa entistä keskeisemmäksi asiaksi 1980-luvun kuluessa. Itselleni ne isolta osalta määrittivät myös arkkitehtuurin ja kaavoituksen olennaista sisältöä. Ne ovat sopineet elämäni keskeiseksi ammatilliseksi teemaksi myös siksi, että koen olevani jotenkin sekatyömies tai jokapaikanhöylä ja kiinnostun monenlaisista asioista. Elämässäni onkin monta teemaa mennyt rinnakkain tai vuorotellen. Myös arkkitehtuuri koulutuksesta huolimatta on jäänyt tavallaan "vain" yhdeksi teemaksi muiden joukossa.

Iisalmessa, jossa toimin 1981-1991 aluksi asemakaavaarkkitehtina ja myöhemmin laajemmalla toimialalla kaavoitusarkkitehtina, kaupunkikeskusta nousi osaltani fokukseen viimeistään kesällä 1983, kun tein taajama-alueen yleiskaavoitukseen liittyen eräitä kaupunkikuvallisia analyysejä. Niissä korostui torialueen aneemisuus, linja-autoaseman ongelmallisuus keskeisellä paikalla, henkilöautoilun dominanssi ja keskustatoimintojen hajanaisuus.

Minua vahvasti puhutellut Pietarsaaren Hyvä kaupunki paremmaksi-prosessi1 nousi 1980-luvun alkupuolella valtakunnallisenkin huomion kohteeksi, mutta melkein kaikkialla muuallakin tapahtui. 1987 pääsin itse Kaupunkiopiston isolle kurssille. Keskustakehitystä käytiin katsomassa Unkarissa asti. Budapestissa kävelykeskusta olikin jo hyvällä alulla. 1980-luvun loppupuolella olin myös mukana kehittelemässä kaavaarkkitehtien yhteistyötä erityisesti keskusta-asioissa.

Iisalmen keskusta-alueen yleiskaavatyössä nostin esille erityisesti keskustan kaupunkikuvallisia kohokohtia.

Iisalmen virkatyössä sain lopulta aikaan Suunnittelukolmio Oy:n konsultoiman keskusta-alueen kehittämissuunnitelman Iisalmi viihtyisäksi, jossa huomio oli erityisesti autoliikenteen uudelleen järjestelyssä harmonisointia tavoitellen. Liikenteen perusjärjestely oli ainakin päävaihtoehdoksi ajattelemassani mallissa aika radikaali: valtatien siirtyessä ohitustielle pääkatu eli Pohjolankatu olisi pantu poikki ja autoliikenne kiertämään melko suurta kehää kaksikaistaisena yksisuuntaisena väylänä. Suunnitelma toimi pohjana myöhemmälle yleiskaavoitukselle, vaikka suuri osa tavoitteista jäikin odottamaan aikaa parempaa.

Hurjimmissa vaihtoehdoissa Iisalmen tori ja linja-autoasema olisivat vaihtaneet paikkaa.

Suunnitteluun liittyi myös ajatuksia keskeisten liikekortteleiden kehittämisestä niin, että kauppojen ja ravintoloiden päälle olisi voitu rakentaa esimerkiksi palveluasuntoja suoralla hissiyhteydellä palveluihin. Tällaisia kortteleita on toki toteutettu, hyvin monipuolisesti esimerkiksi Hongkongin keskustassa, jossa kävimme vaimoni kanssa syksyllä 2019.

Viimeisimmillä reissuillani Iisalmeen on ollut mukava havaita selvää kehitystä tapahtuneen: jo 1990-luvun alussa uudistettu Louhenkadun osa näytti aika kivalta, ja sekava torimiljöö oli melkoisesti ryhdistynyt länsireunalle vihdoin nousseen uudisrakennuksen sekä itse aukion rakenteiden ansiosta. Iisalmi on ollut myös melko aktiivinen Elävät kaupunkikeskustat ry:n (EKK) keskustatekokilpailuissa.

Iisalmen uudistunutta torimiljöötä heinäkuussa 2021.

1991 alkaneen urani loppuvaiheessa - Loviisan kaupunginarkkitehtina ja teknisen keskuksen päällikkönä - ehdin teettämään keskustan osayleiskaavaan liittyneen liikenteen harmonisointisuunnitelman2. Se on tehty vähän samassa hengessä kuin Iisalmen suunnitelma, mutta pienemmässä mittakaavassa.

Suunnitelman mukaan toria sivuavat itä─länsi -suuntaiset Mannerheiminkatu ja Brandensteininkatu muutettaisiin yksisuuntaisiksi Helsingin Esplanadikatujen ja Loviisan Karlskronabulevardin tapaan, mikä mahdollistaisi muun muassa nyt alimittaisten jalkakäytävien merkittävän leventämisen. Samanaikaisesti kävelyolojen ja pyöräilyturvallisuuden parantamisen kanssa myös autoliikenne sujuisi paremmin, ja jopa pysäköintipaikkoja saataisiin lisää.

Loviisan keskusta vaatisi Iisalmen tapaan melko radikaalin liikenneuudistuksen, jota ehdotettiin 2001.

Keskustat nousivat arkkitehtuurin ja kaava-arkkitehtien aseman ohella myös 1980-luvulla aloittamieni jatko-opintojen ytimeksi. Monen vaiheen jälkeen sain lisensiaattiopintoni valmiiksi 19943. Jatkoin suoraan väitöskirjan suuntaan painottaen nyt aihetta enemmän rakennusperinnön merkitykseen.

Keskustateema eteni myös muun muassa ympäristöministeriön (YM) rahoittamissa tutkimuksissa, joita julkaistiin 90-luvulla4, ja tukeuduin osaltaan niihin väitöskirjaa valmistellessani. Käytin uutta kotikaupunkiani Loviisaa empiirisenä alustana ja keskitin katseeni toreille ja aukioille, lopulta Raatihuoneentorille. Kulttuuriperintö, viihtyisyys ja maine kantoivat sitten väitöskirjan valmiiksi 20075.

Virkatyön ja tutkimustyön ohella katselin myös keskustoihin liittyviä arkkitehtikilpailuja. Mieleen jäi jo Iisalmen ajalta 1989 Kiuruveden tori, jota vähän kurkkasin jättämättä kuitenkaan ehdotusta. Matti Liukkosen kanssa tehtiin sitten yhdessä Savonlinnan ydinkeskustan aatekilpailu 1992, Oulun Meritullin aatekilpailu 1992, Iisalmen Luuniemen aatekilpailu 1993 sekä Vantaan Tikkurilan keskustan aatekilpailu 2000. Tampereen Keskustorin yleiseen aatekilpailuun 1996 jätin oman ehdotukseni.

Huomasin myös, että 1997 perustettu EKK haki toiminnanjohtajaa. Haku kävi mielessäni, kun mieli paloi Loviisaa laajempiin ympyröihin, mutta en tainnut jättää hakemusta. Marjut Kulmala siihen sitten nimettiin, myöhemmin Pokko Lemminkäinen.

Itse pääsin myöhemmin YM:n edustajana mukaan EKK:n toimintaan muissa rooleissa, aluksi osanottajana seminaareihin, sittemmin hallituksen ja valmistelevan valiokunnan jäsenenä ja hetken jopa sen puheenjohtajana, eläkkeelle jäätyäni 2018 sitten omissa nimissäni.

EKK:n palkintoraatikin on tullut tutuksi, jäsenenä vuodesta 2013 ja vuodesta 2021 sen puheenjohtajana Matti Maren viitoittamalla tiellä. Olen päässyt palkitsemaan vuoden kaupunkikeskustana 2013 Kemiä, 2014 Kuopiota, 2015 Hyvinkäätä, 2016 Tamperetta, 2017 Helsinkiä, 2018 Lappeenrantaa, 2019 Vantaata, 2020 Kouvolaa, 2021 Turkua, 2022 Pietarsaarta ja 2023 Espoon Tapiolaa.

EKK:n Vuoden keskusta -palkinto annettiin toukokuussa 2021 Turulle, 2022 Pietarsaarelle ja 2023 Espoon Tapiolalle. Kuvat Pokko Lemminkäinen.

2002 alkaneeseen virkatyöhöni YM:ssä keskustat liittyivät ajoittain, joskin paljon vähemmän kuin olisin toivonut. Jan Vapaavuoren aika asuntoministerinä jäi mieleen siitä, että hän oli - ehkä ainoana 16-vuotisen YM-urani aikaisista ministereistä - aidosti kiinnostunut urbanismista ja sitä mukaa keskustojen kehittämisestä. Yleisesti ottaen YM ei mielestäni panostanut aiheeseen 2000-luvulla enää samaan tapaan kuin 1990-luvulla.

Keskustoihin liittyi myös pieni TV-julkisuus, kun minut pyydettiin Ruma Suomi -sarjaan arvioimaan puukaupunkien häviämistä muun muassa Kuopion torilla. Mielestäni se oli suhteellisen hyvä ohjelma, ja onnistuin itsekin siinä aika hyvin. Ohjelma esitettiin TV 1:ssä ensin kesällä 2009 prime time -aikaan ja sittemmin uusintanakin 2011 ja 2016 ja edelleen Areenassa. Toimittaja oli vähän ärhäkäntyylinen Eero Hietala. Samoihin aikoihin eli heti väittelyni jälkeisinä vuosina Rakennettu ympäristö (RY) -lehti julkaisi kolme keskustoja sivuavaa artikkeliani6.

Helsingin Sanomissa julkaistiin 8.10.2017 kaupunkikeskustoja käsitellyt Hanna Syrjälän kolumni, jossa minua haastateltiin. Olin todennut muun muassa, että keskustojen epäviehättävyys johtuu kovakouraisesta vanhan purkamisesta, ajattelemattomasta uudisrakentamisesta, huonosta suunnittelusta ja autojen diktatuurista. Voisihan tuonkin edelleen allekirjoittaa.

Kun eläkkeelle jääminen alkoi häämöttää 2016, suuntauduin myös keskustojen osalta entistä enemmän kirjoittamiseen. Tein ensin muutaman isohkon artikkelin Loviisan Sanomiin muun muassa Loviisan ja Helsingin yhteisistä asioista, joista merkittävä osa liittyi keskustoihin, erityisesti juttu päätoreista7. RY-lehti julkaisi sitten useita keskustaan liittyviä juttujani 2017-20208. Loviisassa keskustateema oli enemmän tai vähemmän keskeisenä myös artikkeleissani Lions klubin joululehdissä Loviisan Joulu...