Wendelinit

Ulkomaankauppa 1700-luvun Suomessa

Suomalainen merenkulku sai alkunsa kalastuksesta sekä talonpoikien muun työnsä ohessa harjoittamasta rannikkopurjehduksesta. Harvaan asutun Suomen talous perustui vielä 1800-luvulla pitkälti omavaraiseen maatalouteen ja kaupungitkin olivat pieniä, vaatimattomasti rakennettuja ja riippuvaisia ympäröivästä maaseudusta. Kotimaan kauppa oli hyvin vaatimatonta ja teollisuus kehittymätöntä, joten vielä 1700-luvulla merenkulku oli useimmille ainoa keino vaurastua.

Talonpoikaispurjehdus oli Suomessa poikkeuksellisen yleistä. Talonpojat muodostivat yhdessä laivakuntia, joiden jäsenet omistivat yhdessä aluksen ja kuljettivat sillä omia tuotteitaan. Lapväärtin talonpojat olivat saaneet luvan itse tuottamiensa tavaroiden vientiin usealta Ruotsin kuninkaalta, ensimmäistä kertaa jo 1300-luvulla. He olivat purjehtineet siitä lähtien Tukholmaan, Turkuun ja Tallinnaan myymään kasvattamiaan eläimiä ja elintarvikkeita sekä puuta. Vaikka talonpojilla oli lupa viedä vain omia tuotteitaan, purjehduksilla oli mukana muidenkin talonpoikien tavaraa, myös sisämaan lähipitäjistä.

Kristiinankaupungin perustaminen ei ollut lähipitäjien talonpojille kuitenkaan pelkästään hyödyksi, sillä uuden kaupungin porvarit alkoivat vastustaa talonpoikaispurjehdusta. Merenkulku ja kansainvälinen kauppa vaurastuttivat kuitenkin myös ympäröivää maaseutua, kun viljelyn ja karjanhoidon ohella tehdyt metsätyöt, tervanpoltto ja laivanrakennus toivat tuhansille talonpojille siinä määrin lisätuloja, että närpiöläiset ja lapväärttiläiset näkivät etujen olevan niin paljon haittoja suurempia, että he puolustivat Kristiinankaupunkia, kun sen kaupunkioikeudet uhattiin perua vain muutama vuosikymmen niiden myöntämisen jälkeen.

Merkantilismi

Ruotsin valtakunnassa sovellettiin 1600-luvun alkupuolelta alkaen merkantilistisia oppeja, jotka valvoivat ja säätelivät tiukasti myös Ruotsiin kuuluneen Suomen merenkulkua ja ulkomaankauppaa. Kauppaa sai käydä ainoastaan kaupungeissa, koska uskottiin, että kaupungit kehittäisivät kauppaa, toisivat maahan vaurautta ja tuottaisivat kruunulle kasvavia verotuloja nimenomaan rahana. Valtion tarkasti säätelemä elinkeinoelämä tarjosi kauppiaan oikeudet saaneelle kaupunkilaiselle erittäin kannattavan ja yleensä myös tehokaan toimintaympäristön. Kaupungit auttoivatkin oman etunsa vuoksi kruunua taistelemaan maaseudulla harjoitettua luvatonta kauppaa ja käsityötä sekä talonpoikaispurjehdusta vastaan. Vapaasti kilpailtu kauppa olisi nykytietojen mukaan tuottanut paremman tuloksen, mutta tuolloin pidettiin tärkeämpänä tehostaa verojen keräämistä. Koko kansantalouden kannalta merkantilistinen järjestelmä toimi juuri päinvastoin kuin oli alun perin tarkoitettu. Järjestelmän vastustajat kritisoivat sen tehottomuutta ja vaativat valtiota löysäämään otettaan taloudellisesta toiminnasta.

Ruotsin valtakunnan ulkomaankauppa oli riippuvainen merikuljetuksista, joten ulkomaankaupan kuljetusten turvaaminen oli keskeistä valtion tulojen kannalta. Vahva oma kauppalaivasto nähtiin takeena valtion poliittiselle ja taloudelliselle itsenäisyydelle, joten merkantilismiin kuului myös merenkulun harjoittamisen rajoittaminen ja suojeleminen. Ruotsalainen tuoteplakaatti kielsi ulkomaisia aluksia kuljettamasta muita kuin oman maansa tai siirtomaidensa tuotteita Ruotsiin. Tuoteplakaatti oli suora kopio Britannian vuosien 1651 ja 1660 merenkulkulaeista, joilla pyrittiin suojaamaan brittitonnistoa hollantilaiskilpailulta. Brittilait olivat puolestaan saaneet vaikutteita hollantilaisesta lainsäädännöstä. Näillä kahdella kauppamahdilla ei ollut tuotteita, joita olisi kannattanut rahdata Ruotsiin, eikä pohjoisessa ollut niin houkuttelevia vientituotteita, että niitä olisi kannattanut tulla hakemaan. Näin pahimmat kilpailijat saatiin suljettua pois rahtimarkkinoilta. Vieraiden kansallisuuksien alusten kilpailukykyä heikennettiin myös tulli-, tonnisto- ja satamamaksuilla.

Tapulijärjestelmä kielsi ulkomaankaupan muilta kuin niiltä harvoilta kaupungeilta, joille oli myönnetty tapulioikeudet. Pohjanmaalle oli perustettu 1600-luvulla Kristiinankaupungin tapaan useita kaupunkeja, joille ei aluksi myönnetty tapulioikeutta. Tällaisia kaupunkeja kutsuttiin maakaupungeiksi, ja ne saivat käydä kauppaa vain tapulikaupunkien ja toisten maakaupunkien kanssa. Järjestelmä suosi ennen kaikkea Tukholmaa, sillä Pohjanmaan terva vietiin ulkomaille pääasiassa pääkaupungin kautta, ja Tukholman tervakomppania keräsi leijonanosan voitoista.

Mahdollisuus käydä ulkomaankauppa ei ollut ainoa syy siihen, että pohjalaiskauppiaat ajoivat voimakkaasti tapulioikeuksia itselleen. Ilman kauppavapauksia he eivät voineet harjoittaa myöskään rahtausta, eli kuljettaa muiden omistamia tuotteita vieraiden satamien välillä maksua vastaan. Maakaupunkien kauppiaiden alukset lojuivat tästä syystä yli puolet vuodesta kotisatamaan kiinni jäätyneinä ja kerryttivät vain kustannuksia. Vaikka alukset kuljettivat kauppavapauksien saavuttamisen jälkeenkin pääasiassa omia lasteja, Välimerellä olleesta ruotsalaisesta ja suomalaisesta tonnistosta vähintään puolet harjoitti erittäin tuottavaa rahtausta jo 1700-luvun lopulla.

Tapulioikeudet saaneiden kaupunkien kauppiaat halusivat pitää kiinni etuoikeudestaan ja vastustivat joka kerralla tapulioikeuksien myöntämistä muille kaupungeille. Yhä useampi Pohjanmaan kaupunki sai silti oikeudet ja siten luvan käydä ulkomaankauppaa "Tukholman ohi". Saadakseen edes osan tästä aiheutuneista tulonmenetyksistä korvattua, Tukholman kauppiaat alkoivat tukea talonpoikien vaatimusta saada takaisin monivuosisatainen oikeutensa purjehtia Tukholmaan oman maakunnan kaupunkien ohi. Vaikka pohjalaiskauppiaat olivat oman etunsa vuoksi korostaneet kaupan vapautumisen tuomaa hyötyä, he torjuivat samaan aikaan talonpoikaispurjehduksen vapauttamisen. Talonpoikaispurjehduksen kielto kumottiin vuosien 1765-66 valtiopäivillä tukholmalaisten tuella, mutta pohjalaiskauppiaat onnistuivat rajoittamaan talonpoikaispurjehduksessa sallitun aluksen enimmäiskoon viiteenkymmeneen lästiin. Ainakaan lapväärttiläisille tällä rajoituksella ei ollut merkitystä, koska heidän aluksensa olivat joka tapauksessa paljon tätä pienempiä, enintään kymmenen lästin sluuppeja, joilla kouluttamattomat talonpojatkin pystyivät purjehtimaan itse.

Tuonti ja vienti

Suomen merenkulku muodostui 1800-luvun ensimmäisille vuosikymmenille asti omasta vienti- ja tuontikaupasta. Rannikkopurjehdus koostui pääasiassa omien tuotteiden kuljettamisesta Tukholmaan ja muihin tapulikaupunkeihin, mutta myös Itämeren muihin satamiin silloin, kun kyseinen kaupunki oli saanut privilegioissaan siihen oikeuden. Tuotot koostuivat pääosin tervan ja puutavaran viennistä sekä niistä saaduilla tuloilla hankitun suolan, raudan, viljan sekä käyttö- ja ylellisyystuotteiden myymisestä kotikaupungin lähipitäjiin. Tanska ja Pohjois-Saksan satamat olivat ensimmäisiä keskeisiä kauppakohteita tapulioikeuden saaneille kaupungeille, mutta Tukholma pysyi silti pitkään vientikaupan tärkeimpänä kohteena. Myös Lyypekki ja Hampuri säilyttivät merkityksensä kaupanvaihdon keskuksina vielä 1800-luvulla.

Suomen ulkomaankaupan volyymi satakertaistui 1760-luvulta 1860-luvulle, kun yhä useampi suomalaiskaupunki sai tapulioikeudet. Pohjanmaan laivanvarustajat menestyivät pitkään investoimalla viennistä ja rahdeista kertyneet voittonsa uusien kauppalaivojen rakentamiseen. Alusten rakentaminen ja korjaaminen oli Pohjanmaalla edullista, sillä raaka-aineet olivat halpoja ja työvoimaa oli tarjolla edulliseen hintaan. Varsinkin 1700-luvulla vaihtuvuus oli nopeaa, kun alukset myytiin eteenpäin suhteellisen uusina ja niiden tilalle rakennettiin uusia ja aiempaa suurempia aluksia. Ruotsin vallan aikaan aluksia rakennettiin paljon myös myytäviksi, mutta 1800-luvulla aluksia tarvittiin niin paljon omaan käyttöön, että niitä myytiin lähinnä käytettyinä.

Vientituotteiden kysyntä vaikutti Pohjanmaan kaupunkien merenkulkuun, koska tonniston tarve vaihteli tervan ja puutavaran kysynnän mukaan. Kysyntä ei välttämättä noudattanut kansainvälisen talouden muutoksia. Esimerkiksi Yhdysvaltain vapaussota vaikutti suotuisasti laivanvarustukseen. Koska Ruotsi ei ottanut sodassa puolia, puolueettoman lipun alla purjehtiville suomalaisille tarjoutui Atlantilla runsaasti...