Matka kohti Lontoon lähtöpaikkaa

Mongol Rallyn virallinen lähtö tapahtuu vuosittain Englannista, vuonna 2014 liikkeelle lähdettiin Lontoon Battersea Parkista. Päädyimme ajamaan ensin sinne, vaikka myös Tsekin tasavalta olisi ollut mahdollinen lähtöpaikka. Ajoimme siis lähes viikon ajan ensin väärään suuntaan ennen kuin lähdimme taivaltamaan kohti itse maaliviivaa.

Turusta Saksaan

Matka alkoi tiistaina 15.7.2014. Janne ja Miika suorittivat autolle viimeiset pikahuoltotyöt ja pakkasivat sen loppuun, kun minä olin aamulla pari tuntia vielä töissä. Iltapäivällä he kuitenkin tulivat hakemaan minua ja lähdimme kohti Turun satamaa, Mongol Rallymme oli nyt virallisesti alkanut.

Matka Turkuun sujui hyvillä mielin, kaikki toimi autossa ja me olimme intoa täynnä. Turun sataman autojonossa ja ruotsinlaivan autokannella saimme ensimmäisiä uteliaita tiedusteluja, keitä olemme ja mihin oikein olimme menossa hienosti teipatulla autollamme. Laivamatka itsessään sujui kuin mikä tahansa laivamatka. Kyllä meitä kaikkia toisaalta jännitti tuleva, vaikka sitä ei kukaan myöntänytkään.

Seuraavana aamuna herätin kaverit hieman ennen viittä, jotta he ehtivät heräillä ennen kuin laiva saapuu satamaan puoli seitsemältä. Ruotsissa automme keräsi katseita aamuruuhkassa ja saimme ensimmäisen kerran tuntea täyteen pakatun pikkuauton suurimman heikkouden: moottoritiet. Liikenteen virran mukana pysyäkseen kuskin piti olla todella tarkkana, sillä autoa ei haluttu kuitenkaan rikkoa vielä tässä vaiheessa matkaa. Ylämäkiä varten piti ottaa vauhtia jo kaukaa ja alamäissä lasketella mahdollisimman paljon autoa säästellen.

Suuntanamme oli Malmö, josta siirtyisimme siltaa pitkin Kööpenhaminaan. Matka Tukholmasta Malmöhön sujui ilman mitään erikoisempaa tapahtumaa: kaikki vuorollamme ratin takana opettelimme auton käytöstä matka-ajossa ja haimme matkustamoon parasta järjestystä tavaroille matkustamisen mukavuutta ajatellen. Malmötä ennen ajoimme uskomattoman kauniilla mutkateillä ja edellisen päivän hyvä tunnelma sen kuin jatkui.

Malmössä emme pysähtyneet, vaan suuntasimme suoraan sillalle, joka veisi meidät Kööpenhaminaan. Olimme kuulleet tästä sillasta tarinoita ja nähneet siitä kuvia, mutta tosielämässä pikkuautosta koettuna se oli isompi ja upeampi kuin kukaan osasi odottaa. Tokihan siltaa ennen joutui maksamaan 49? maksun, mutta ne maisemat ja se kokemus olivat mielestäni lopulta sen arvoiset.

Kööpenhaminassa pysähdyimme täyttämään energiajuoma- ja vesivarannot ja jatkoimme matkaa. Janne ja Miika halusivat nähdä Kööpenhaminan keskustan, joten suuntasimme sinne. Minä ajoin tietämättä, että tästä tulisi matkan ensimmäinen hikikarpaloita otsalle aiheuttava ajokokemus. Kööpenhamina ei todellakaan ole autoilijan kaupunki: polkupyöräilijöitä sinkoili joka paikasta eteen ja sivuille ja ajoimmepa yksisuuntaisia katuja seuraten suoraan parkkihalliinkin vailla mahdollisuutta kääntyä muualle. Päätimme lähteä kaupungista, mutta sen jälkeenkin saimme pyöriä siellä vielä puolisen tuntia etsimässä ulospääsyä.

Tarkoituksenamme oli pysähtyä Odensessa keskellä Tanskaa, sillä ilta alkoi jo hämärtää ja tablettitietokoneella pyörivä karttaohjelmisto kertoi, että siellä olisi paljon hyviä leirintäalueita. Odensessa kukaan ei kuitenkaan halunnut vielä lopettaa ajamista, kun oli sen verran hyvä ajorytmi päällä. Yhteistuumin päätimme jatkaa Tanskasta pois; Saksan rajan takana olisi heti Flensburg, josta saisimme hotellin yöllä.

Flensburgiin päästyämme kävimme kolmen kaupungista löytyneen hotellin vastaanotossa kysymässä huonetta. Ensimmäisestä meidät naurettiin ulos sanoen, että koko kaupungin majoitukset ovat täynnä ja kuinka ollakaan, kahdessa seuraavassakin hotellissa meille näytettiin ulko-ovea. Viimeisen hotellin vastaanottovirkailija sanoi selitykseksi "It's the holiday season!" ja toivotti hyvää yötä. Tästä pettyneenä katsoimme karttaa uudemman kerran, seuraavana kaupunkina olisi Hampuri muutaman tunnin ajomatkan päässä. Ei kai muukaan auta kuin lähteä ajamaan. Yksi ajoi, yksi piti kuskille seuraa ja yksi nukkui takapenkillä. Näin selvisimme lopulta Hampuriin ehjin nahoin. Janne löysi meille edullisen hotellin, johon pääsimme joskus puolenyön jälkeen suihkuun ja nukkumaan. Olipahan ensimmäinen reissupäivä, kaikki ajattelimme ennen nukahtamista.

Saksasta Belgiaan

Hotellimme Hampurissa oli puoliksi itsepalveluperiaatteella toimiva: yöllä saapuessamme asioimme lipunmyyntilaitteen kanssa, joka velotti luottokortilta tarvittavan summan ja tulosti huonenumeron ja oven avauskoodin paperille. Aamulla kuitenkin vastaanotto oli auennut ja hymyilevä saksalaisnainen ohjasi meidät aamiaiselle. Aamiainen ei ollut mikään ihmeellinen kuivine leipineen, mutta emme olleet turhan nirsoja, kun tiesimme pitkän ajopäivän olevan taas edessä.

Lähdimme aamukymmenen jälkeen liikkeelle, Suzukin keula kääntyi kohti Belgiaa. Ensimmäiset pari tuntia jaksoimme ajaa saksalaisia moottoriteitä isojen rekkojen seassa, mutta ennen pitkää näimme parhaaksi siirtyä pienemmille teille. Pidimme lounastauon ja jatkoimme matkaa pienemmillä ja hitaammilla maalaismaisemissa pyörivillä maanteillä. Tämä oli erittäin hyvä idea, maisemat olivat sen arvoiset.

Käväisimme myös Hollannin kaakkoisosassa läpikulkumatkalla kohti Belgiaa. Rauhalliset maalaismaisemat, loputtomat auringonkukkapellot ja tuulimyllyt sen kuin jatkuivat. Illan hämärtyessä löysimme itsemme Antwerpenistä Belgiassa. Pyörimme kaupungilla majoitusta etsien, kunnes uskollinen navigaattorin roolia hoitava tabimme näytti joen rannalla olevan leirintäalueen.

Paikan päällä Janne neuvotteli meille edullisen ruohonurkan muuten täydeltä leirintäalueelta. Saimme auton suoraan teltan viereen, joten yöpymisvarusteita ei tarvinnut pitkälle kantaa. Pystytimme leirimme ja lähdimme kaupungille kävelylle. Antwerpen on melko teollisen oloinen kaupunki, ainakaan me emme lyhyen pysähdyksemme aikana sieltä muuta löytäneet kuin kerrostaloja, saksalaisen ruokakaupan ja muutaman baarin, joista yhdessä kävimme iltapalalla. Leirintäalueella kävimme vielä illan päätteeksi suihkussa, joka oli viisas teko, sillä aamulla suihkukoppeihin oli pitkät jonot.

Tällä osuudella saimme myös kuulla kotiväeltä, että Ukrainassa on ammuttu matkustajakone alas. Se oli uutinen, joka sai ainakin minut hiljaiseksi: ajaisimme tosiaan lähimmillään noin 400 kilometrin päästä alueesta, jossa oli täysi sota päällä. Me olimme matkassa puoliksi leikillämme, mutta siitä on leikki kaukana, jos viattomia ulkomaalaisia tapetaan noin.

Belgiasta Lontooseen, lähtöviiva lähestyy

Heräilimme rauhassa aamutuimaan ja pakkasimme teltan muiden varusteiden kanssa takaisin autoon. Lähdimme huristelemaan kohti edellisenä iltana löytämäämme ruokakauppaa, josta ostimme aamiaista ja juomavettä. Minä olin ennen matkaa toistuvasti painottanut kavereille, että vettä täytyy juoda joka tilanteessa. Autossa istuminen on yllättävän raskasta elimistölle, joten nestetasapainosta täytyy pitää huolta.

Ravintovarastot täytettynä jatkoimme matkaa kohti Calaisia, josta lauttamme lähtisi Englannin Doveriin. Olimme varanneet lautan vasta illaksi, joten meillä ei ollut mikään kiire mihinkään. Moottoritietä taivaltaessamme löysin kartalta Bruggen, joka oli tuttu "In Bruges"-elokuvasta. Ehdotin lounastaukoa ja kerroin elokuvasta; Jannella ja Miikalla ei onneksi ollut mitään siellä pysähtymistä vastaan. Ensimmäisenä pistimme merkille, että Brugge on uskomattoman kaunis kaupunki. Paahtavasta kuumudesta huolimatta kävelimme pari tuntia kaupunkia ympäri minun selittäessä mitä elokuvassa oli tapahtunut näkemiemme rakennusten ja aukioiden ympärillä. Joimme kahvit, hakeuduimme takaisin autolle ja jatkoimme matkaa. Loppumatkan Calaisiin ajoimme pitkin viihtyisiä merenrantateitä. Hieman harmitti, ettei ollut enää aikaa pysähtyä nauttimaan loputtomista hiekkarannoista.

Calaisin lauttasatama yllätti meidät suomalaisiin matkustajasatamiin tottuneet suurella koollaan. Siellä on satamalaitureita joka puolella ja kaikkien niiden edessä suoranaisia kenttiä autojen jonotusalueina. Olimme paikalla useamman tunnin ennen kuin varattu matkamme alkaisi, mutta onneksi saimme loistavaa asiakaspalvelua laivayhtiöltä ja ilman eri korvausta meidät siirrettiin seuraavana, noin puolentoista tunnin päästä lähtevään lauttaan. Söimme pikaisesti terminaalissa ja ajomatkalla kenttien läpi lautalle pääsimme ensimmäistä kertaa asioimaan myös tulliviranomaisten kanssa. Se oli onneksi nopea toimenpide, kun meidät ohjattiin välittömästi jatkamaan matkaa kerrottuamme ajavamme hyväntekeväisyysrallia.

Lauttamatka meni hieman jännittyneissä tunnelmissa. Minulla oli perhosia vatsassa, kun kihlattuni, Johanna, oli tulossa Lontooseen viettämään lähtöviikonloppua kanssamme, eikä hän ollut siellä ennen yksin liikkunut. Jannea ja Miikaa epäilytti ajatus väärän puolen liikenteestä, joten he yhdessä nimesivät minut ajamaan Englannissa sillä minä olin ainoa, joka siellä on käynyt aikaisemmin. En pistänyt pahakseni, ajaminen on kivaa.

Englannissa huomasimme olevamme pelkkien paperikarttojen varassa ilman navigaattoria. Kartat eivät jostain syystä olleet latautuneet tabin muistiin,...