Otos

OTOS JA MONTAASI

Elävän kuvan tekijät tuntevat yleensä Aristoteleensa. Monet heidän teoksistaan nojaavat yli 2000 vuotta vanhaan Runousoppiin. Klassinen draaman kaari on löydettävissä niin uutissähkeistä kuin television formaattivisailuistakin. Aristoteleella on kiistaton arvonsa, mutta tuskinpa tuo antiikin suuri filosofi ja tiedemies haluaisi nähdä maailmaa, jossa hänen oppejaan sovelletaan suruttomasti kaikenlaiseen liikkuvaan kuvaan.

Draama ja sen kerronta pakotetaan ulkoisesti samaan kaavaan ja malliin, vaikka aihetta voisi lähestyä myös sen sisältä käsin, sen omasta ytimestä ja ainutkertaisesta olemuksesta. Tämän vaihtoehdon on taiteeksi kehittänyt ja jälkipolvien käytettäväksi tarjonnut venäläinen elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein (1898-1948), jota yleisesti pidetään montaasiteorian isänä.

Eisenstein, Vsevolod Pudovkin (1893-1953), Lev Kulesov (1899-1970) ja muut heidän aikansa venäläiset elokuvan tekijät ja teoreetikot esittelivät jo tuolloin 1920-luvulla kehittämänsä montaasin elokuvallisen ajattelun laajana ja monitahoisena työkaluna. Montaasiteoria on syntynyt tekijöiden omissa käsissä keskellä tekemisen arkea - teoreetikot olivat tuolloin myös elokuvan käytännön toteuttajia, elokuvatyöläisiä, kuten oli tapana sanoa. Elävän kuvan ilmaisun kehittymistä ovat rasittaneet aivan liian monet puhtaiden teoreetikoiden kirjoittamat teoriat ja pohdinnat, teoreetikoiden, jotka eivät ole edes koskeneet kameraan eivätkä leikkauspöytään.

Montaasiteoria syntyi Venäjän sosialistisen vallankumouksen aatepohjasta. Sen juuret ovat syvällä vallankumouksen ja luokkataistelun todellisuudessa, oman aikansa arjen ja aatteen synteesissä, ja näin sillä on hyvin käytännöllinen perusta. Käsitteellisyydestään huolimatta montaasiteoria onkin kestänyt ja kehittynyt edelleen kunnianhimoisen elokuvailmaisun keskeisenä ajatuksena. Eisenstein ja kumppanit tajusivat sen ilmaisullisen voiman, joka kasvaa teoksen kerrontaelementtien väljyydestä, jopa ankarasta kontrastista, eikä niinkään sujuvuuden ja jatkuvuuden periaatteesta, mihin eritoten narratiivisessa kerronnassa pyritään.

Montaasiajattelun kestävimmän ja kehittyvimmän osan muodostaa kerrontaelementtien välissä oleva "tyhjä tila". Tuo tila täyttyy voimilla ja jännitteillä, joiden käyttövoima on lähtöisin katsojasta ja hänen maailmoistaan. Näin teokset alkavat elää, ei vain kerrontaelementtien dialogina, vaan ennen muuta katsojan ja teoksen välisenä vuorovaikutuksena. Montaasi ei vaikutuksellaan aliarvioi teoksen näkijää ja kokijaa vaan tekee hänestä tärkeän, aktiivisesti osallistuvan luovan tekijän koko kokemisen prosessiin. Vastaanottaja siis osallistuu teoksen lopulliseen luomisprosessiin, konkreettiseen havainnollistamiseen. Montaasi näyttää kestävän myös tämän ajan taidefilosofian uudet tuulet ainakin teoksen kokemista, ja taideteoksen ja vastaanottajan välistä vuorovaikutusta koskevin osin.

Tämä pätee myös elokuvan kohdalla. Katsojan pitää päästä mukaan toimintaan ja tapahtumiin. Hänen on päästävä sisälle elävien kuvien tapahtumien tilaan. Jos kerronta muuttuu yksisuuntaiseksi informaatioksi, muuttuu myös teos samalla hetkellä mielenkiinnottomaksi ja katsoja jää passiiviseksi sivustaseuraajaksi. Montaasiin pohjautuva elokuva aktivoi katsojan vuorovaikutusta ja elämysten kokemista. Elokuva muodostaa vahvan illuusion todesta. Mikään muu ilmaisumuoto ei pysty tallentamaan ja manipuloimaan todellisuutta yhtä todentuntuisesti. Elokuvassa katsoja eläytyy suruun, iloon, rakkauteen ja vihaan koko olemuksellaan, älyllään ja tunteellaan - elämystensä ja tietoisen ajattelunsa kautta.

FT Pentti Määttäsen (s. 1952) käsityksen mukaan subjektin (teoksen) ja objektin (katsojan) valmiin vastakkainasettelun sijaan ihminen ja maailma ovat perimmältään yhtä. Kokemus ei ole vain passiivista havaitsemista, vaan aktiivista vuorovaikutusta. Erillistä henkistä subjektia ei ole, tietoisuus on pikemminkin ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksen kuin yksilön ominaisuus. Kokemus puolestaan perustuu toimintaan eikä passiiviseen havaitsemiseen.

MONTAASI

Montaasi on tietoisesti valittu lähestymistapa ja näkökulma, jonka kautta maailmaa ja elämää tarkastellaan. Montaasinen näkemys tarjoaa monipuolisia ja kattavia ratkaisuja elokuvateoksen rakentamiseen. Se on siis käytännöllinen työkalu sekä prosessin alussa käsikirjoittamiseen että loppuvaiheessa tapahtuvaan leikkaukseen.

Valitettavasti monet yksinkertaistamiset ovat tehneet väkivaltaa tälle elokuvahistorian suurimmalle oivallukselle Pahimmillaan montaasi on käsitetty väärin ja painettu historiaan eräänlaisena elävän kuvan varhaiskauden alkuilmiönä, niin kutsutun attraktioelokuvan perusajatuksena. Usein montaasi kuitataankin pelkällä Kulesovin efektillä.

Montaasi on ainoa elokuvakerronnallinen käsite, joka on syntynyt ja kasvanut elokuvan sisimmästä, sen ytimestä. Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että montaasiteorian mukaan kaksi elokuvan otosta, otos yksi ja otos kaksi, eivät ole yhdistettynä niiden summa, vaan uusi, kolmas ilmaisullinen ulottuvuus, jonka keskeinen voima syntyy ilmaisuelementtien erilaisuuden plastisesta ja draamallisesta jännitteestä.

OTOS JA MONTAASI

Nälkään kuoleva

Syömishäiriöinen

Amerikkalaisen käsikirjoittaja-ohjaaja David Mametin (s. 1947) mukaan montaasi on sarja kuvia, jotka on asetettu rinnakkain niin, että näiden kuvien välinen kontrasti kuljettaa tarinaa eteenpäin katsojan mielessä. Tämä on yksi esimerkki montaasin laajasta ja monimuotoisesta lähestymistavasta jäsentää ja muokata tallennettua todellisuutta - elävää kuvaa ja ääntä.

KOHTAUS
YHTENÄ OTOKSENA

Panorointi pitkin seinää

Ajo - puhelin soi

Ajo pysähtyy - puhelin soi

Nopea ajo lähestyvään naiseen

Ajo pysähtyy

Nopea nosto - ajo ylös

Kuva paikallaan

Hidas ajo kohti

Mies huutaa

MONTAASIN NÄKYMÄTÖN VOIMA

Laajimmillaan montaasi on osa maailmankatsomusta, jonka läpi voi nähdä kaaoksen muuttuvan järjestelmäksi, joka toimii yksilödraamallisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden jäsentäjänä. Tekijälle montaasin käyttö tarjoaa keinot myös toteutusidean synnyttämiseen, kehittämiseen ja hahmottamiseen. Katsojalle se antaa tilaa teoksen kokemiseen ja sen tapahtumiin osallistumiseen.

Elokuvan kerronta on muuttunut perusteellisesti sitten Eisensteinin päivien. On muistettava, ettei elokuvassa ollut silloin vielä esimerkiksi ääntä, ja että koko kerronnan ajatus perustui yksittäisten, still-kuvamaisten otosten ja kuvajoukkojen peräkkäiseen leikkaukseen. Kamera ei juuri liikkunut eikä näin muodoin ilmaissut otostilaa sen kaikissa ulottuvuuksissa, kuten nykyään tapahtuu pitkissä ja monimuotoisissa kuva- ja ääniotoksissa.

Montaasin perusajatus on muuttunut liikkumattomien otosten rinnastamisesta siten, että tänään on puhuttava yleisimpien ilmaisutekijöiden montaasista teoksen kaikilla tasoilla. Montaasia ovat näin ollen esimerkiksi otoksen sisällä esiintyvä kohteen ja ympäristön välinen vuorovaikutus sekä otoksen sisäisten kuvien ja siirtymien ilmaisu suhteessa kameran liikkeiden ilmaisuun. Myöskin kuva- ja äänikerronnan vuorovaikutus, ja laajempien kokonaisuuksien, kuten kohtausten ja jaksojen välinen dramaturginen jännite kasvavat montaasin voimasta. Lopulta koko teos ja sen katsoja elävät ajatusten ja elämysten vuorovaikutuksessa.

Montaasitekniikka toimii tämän päivän elävän kuvan ilmaisun kaikissa genreissä, dokumentista fiktioon, ja yhtälailla niin lyhyissä kuin pitkissäkin teoksissa. Montaasi, Eisensteinin ja hänen aikalaistensa oivallus tarjoaa edelleenkin tekijöille moninaisia mahdollisuuksia yhä uusiin ja uusiin jatko-oivalluksiin...