ENSIMMÄINEN LUKU.
Sisällysluettelo Äsken on helmikuinen myrsky pyörittänyt valtavia kinoksia Rämekorpeen. Aaltoharjaisina ne sukeltavat rämeisiin ja puskevat sieltä päätään mahtavasti nostaen, ja missä iso möykky, hiidenkivi on sattunut vastaan, siinä monimutkaisena aallokkona hajoavat viimein sileään kumpuun.
Kiljuva pakkanen on vielä sitä sitten naulinnut ja kiilannut, kettua ja jänöjussia kantavaksi kanneksi.
Rämekorven mökkien ja torppien kattoja näkyy vain vähän lumen sisästä, missä myrä on pahimmin lietsonut. Lapioitu ura johtaa hataralle porstuan ovelle, ja ikkunat ovat nekin puoleksi lumen peitossa.
Minkä myrä kokoo, sen suvi-ilma hajoittaa. Äsken vielä lumi kiehui ja kihisi tuulen kynsissä, nyt sateen piiskaamana sulaa näkösilmässä. Illansuussa kellottaa maaliskuu taivaalla lupaavana, ja ensimmäinen pihkan tuoksu hengähtää korvessa.
Korpi alkaa herätä talvisesta unestaan.
Seuraavana päivänä paistaa jo päivä lämpimästi ja lumi katoaa puitten oksilta. Hanki kantaa varjossa vielä keskipäivällä, ja aamuisin soi ja helisee, kun mökkien miehet vetävät puita kelkkoineen.
Ja sitä seuraavana aamuna on jo korvessa kuin puhtaan vaatteen tuoksua ja alkuasukas tuntee vapauttavan sykähdyksen povessaan. Ei jaksa sitä pidättää, vaan hihkasee niin, että kaiku jostain kaukaa vastaa. Äänen kuulee toinen, ryteikössä penkomassa oleva naapuri, ja huutaa hänkin, toinen ja kolmas, koko asukasparvi, lapsineen ja akkoineen, ja sittenpä sitä jo onkin ääntä korvessa.
Mutta sitä sopii. Taivas on jo korkealla, niin korkealla, että sen sini silmiä huikasee. Honkien latvoissa soi kevään humina ja kiihoittaa huutamaan ja huhuamaan. Mitäs muusta, kun on taivasta ja humisevaa korpea mielin määrin ja pihkantuoksua.
Päivemmällä, kun lumi sulaa auringossa ja korven henki herää yhä voimakkaammin, nousee Jussi Turakka havuvuoteeltaan, jossa on lepäillyt, ja tutkii tiheän kuusikon juurella olevia rankkisammioita, hämmennellen niitä ja haistellen.
Jussi Turakka, monen pitäjän yhteinen ja kuulu viinamestari, on laittanut tällä kertaa Rämekorpeen rankkinsa happanemaan, ja kun rankin loppukäynti on tärkeä asia viinan valmistuksessa, jäänyt vuorokaudeksi vahtimaan sammioita.
- Ää, kun ihan pistää nenään, sanoo Turakka. - Se on tämän keväisen ilman ansio, että rämekyläläiset saavat nyt hyvää viinaa. Illalla pitää laittaa tippumaan.
Sattumalta on Turakka hiihtänyt tähän korpeen ja ihastunut paikkaan, ja kun saavit toimitettiin auliisti paikalle, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että laittoi suurukset, Asari Hiertiäisen antamat, likoon.
Ja nyt haisee jo jumalanvilja semmoiselta, että sitä sopii panna pataan,
Asari Hiertiäinen on jo tuonut padankin, ja muut vehkeet ovat Syllykän, viinaliehtarin, mukavan muijan, mökillä.
Jussi Turakka on pitkä, harteikas mies, ja sukimaton tukka ja parta antaa karkeahkoille kasvoille melkein villin ilmeen. Iloiset silmät ja nauruun yhtämittaa visahteleva suu tekevät miehen jotakuinkin hauskan näköiseksi. Visainen on mies. Ei saa poliisi eikä nimismies hänelle mitään, vaikka kuinka koettaisivat.
Ja jos ei vanha ja hyväluontoinen nimismies koettanekaan tosissaan, poliisi Benjaami Hörödiin mieliksi vain on jahtaavinaan ja juoksuttaa Hörödiitä Turakan kintereillä.
Turakka hymähtää ja silmänurkassa välähtää. Kyllä hän nimismiehen tietää. Lentsusta on jo kaksi kertaa hänen viinansa ukon pelastanut, ihan selvästä kuolemasta. Piruuttaan juoksuttaa Höröläistä, ja kylien pienet pojat hokevat sille: tii, tii, hörö, hörö.
Turakka nousee suksilleen ja sujauttaa kantavaa hankea pitkin muutamilla ravakoilla työnnällyksillä Syllykän mökille.
Syllykkä, Rämekorven ruma olio, nelikymmenvuotias akan rupelo, puhaltaa tuvassaan pannunsa alle ja kääntää kiiluvat silmänsä ovesta tulijaan.
- Ka, Turakka. Joko tulit vehkeitä hakemaan?
- Elä sinä akka muuta kun puhalla pannusi alle, niin että poro kiehuu.
Kahvin nälkä siellä korvessa tulee.
- Pahahenkikö lienee pannun sisässä, kun ei kiehu! tuhisi Syllykkä.
Turakka oikasi penkille ja suu mutuillen katseli akan puuhailua.
Rumapa on räähkä, tämä Syllykkä, ei sitä ennen ole tullut huomanneeksikaan. Mutta hyvä on kehtaamaan isännille viinoja. Ei sen hännälle Hörödii potkase.
Syllykän mökki oli pahainen mäkitupa Rämekorven laidassa, jonka aikoinaan oli rakentajansa jättänyt sen vuoksi, että pakkanen söi joka kesä ohrat ja perunanvarret, kaiveli potuntaimetkin ihan maan sisästä. Syllykkä, ristimänimeltään Sylvi, pienipuinen vanhanpiian käkkänä, osti mökin Asari Hiertiäiseltä kokonaisella kolmellakymmenellä markalla ja antoi hallalle lähtimet. Kuivasi mökin vieressä olevan suo-norelman, kaivamalla kesäkauden viemäriä korven poikki Rämelampeen. Ja kun leikkuun rinnassa sai työnsä valmiiksi, löi reiteensä ja kirosi:
- Nyt lähit, piru, perunanvarsiani kaivamasta.
Seuraavana kesänä sai Syllykkä ohristaan ja perunoistaan täyden sadon.
Syllykän tupa oli syltämittainen. Pieni neliruutuinen ikkuna jäätyi talvella, mutta asukas oli tottunut niin pimeänhämärässä tuvassa liikkumaan, ettei valoja liioin kaivannut. Hieroja kun oli, näki kyllä Rämekorven ukkojen ja akkojen kipeitä paikkoja keplotella pimeässäkin, ja sarvet vedettiin saunassa, pienen kitupiikin valossa.
Sänky, penkki ja pöytä, siinä tuvan kalustus. Astiahylly ja sarvisäkkilauta uunin kupeella ja peräseinällä vanha öljyväripainos esittäen pirua, joka kiusasi pyhimystä.
Sängyn alla oli Syllykän aarrearkku, pieni raudoitettu lipas, ja siinä Syllykkä säilytteli viinan liehtaamisella ja sarvien vetämisellä saatuja markkoja. Joskus liikeni lippaaseen peruna- ja ohramaankin tuloista. Paljonkopa sitä yksi Syllykkä kerkesi syömään.
* * * * *
Turakka oli nukkunut penkille, ja Syllykkä repi häntä hihasta hereille.
- Nousetko siitä kuorsaamasta. kahvi jäähtyy. Pitääkö sinulle hakea se puteli?
Turakka haukotteli ja örisi.
- Kevätilma niin raukasee. elä tuo putelia. Lämmin viina on sitten parempaa korvessa.
Hörpittyään kupin jäi Turakka mietteisiinsä ryntäillään maaten tuijottamaan siltaan. Tuntui olevan semmoinen painostava olo. Se tuli väliin, vaikka olisi kuinkakin viinalla itseään voidellut, ja painoi mielen mustaksi. Tämä yhtämittainen ammatti ei enää huvittanut. Jos olisi joskus vain omaksi tarpeekseen lirauttanut pullon, pari, mutta kun piti koko läänille valmistaa. Sotavuosina se oli kaikista ilkeintä, kun nälkä ahdisti sydänmaitten vähäväkisiä ja isännät kantoivat korpeen täysinäisiä jauhosäkkejä.
- Elä kaada lisää, en minä juo.
Syllykkä jäi ihmetellen katsomaan Turakkaa. Mikä häntä riivasi? Olihan mies niinkuin selkäänsä saanut.
. ja sitten jos mökinmies meni lisäleipää pyytämään taloista, niin sai tylyn vastauksen ja tyhjänä takaisin.
- Mikä sull' on? Kun on kuin nielty ja oksennettu, sanoi Syllykkä.
- Piruako se sinua liikuttaa! ärjäsi Turakka.
- . siunaa, kun on pahalla päällä.
- Mitäs utelet. Saattaa ne minullakin olla huonot tuuleni. Hae vehkeet, että mä pääsen tästä korpeen.
Syllykkä toi jäähdytysastian, pitkähköt metallipillit ja kannen.
Turakka näytti katuvan tylyyttään. Syytönhän akka oli siihen, että
hän viinaa koko läänille valmisti. Huomattavasti jo muuttuneena sanoi
Turakka:
- Käy sitten korvessa lämpiäisillä.
- Kyllä, kyllä. No nythän se jo taas haastaa kuin ihminen, mikä lie ollut riivaajaisensa. Tuonko minä sinne sinulle kahvit ja keitot niinkuin ennenkin?
- Tuo vaan, ja jos saisit sanan Hiertiäiselle, että nyt sitä saa.
Laitat vaikka Harakka-Antin sanomaan.
* * * * *
Turakka pisti vehkeet säkkiin ja nousi lähteäkseen.
Kovin vaikealtapa se nyt tuntuikin. Mikä piru häntä oikein riivasi? Mitään pelkoa se ei ollut. Hän vähät välitti poliiseista ja nimismiehistä, laista ja muusta. Muuten kyllästytti tämä turaaminen toisten hyväksi. Keittäisivät, saatana vie, itse viinansa.
Iltapakkanen oli jo jäätänyt hankea, ja se karahti ja soi suksen alla. Korvessa tuntui vielä päivälliseltään voimakas pihkan tuoksu, jota oli mukava hengittää.
Mieli alkoi jo tuntua keveämmältä. Mitäpä tarvitsi turhia miettiäkään. Olivat sellaisia kuin olivat ja omillaanpa pelasivat. Keittelee tässä vielä jonkun vuoden ja ostaa sitten mökin ja asettuu siihen asumaan. Talvet pyytää oravia ja jäniksiä ja kesät kalastaa. On oma herransa, jonka ei ole pakko tehdä talollisten töitä.
Turakka nosti suksensa pystyyn puuta vasten ja alkoi laittaa tulisijaa. Pata nostettiin rautajaloille ja rankkia sisään. Hiertiäinen oli jo pilkkonut puutkin valmiiksi, ja saatuaan kaikki kuntoon viritti Turakka tulet padan alle.
Toinen pienempi kuparinen kasari laitettiin viereen odottamaan vuoroaan. Sen pienestä piipusta lirittäisi se kirkas ja makea.
TOINEN LUKU.
Sisällysluettelo Rämekylässä on kolme taloa, Hameniemi, Kenkkula ja Tanula. Laajamaisia, varakkaita taloja, jotka aikoinaan ovat hyötyneet metsän myynnillä ja nyt viime vuosina viljan ja voin hinnoilla. Ei ole isännillä huolta huomisesta. Käy aamuin pirtissä ärjäsemässä rengeille ja monivuotisille, talon töihin tottuneille päiväläisille ja verontekijöille, että "alkakaa...
