ENSIMMÄINEN LUKU.
Sisällysluettelo On juuri se hetki juhannusaamuna, jolloin aurinko on noussut ja kylän kukot parkaisseet ensimmäiset aamuvirtensä. Sumu nousee vielä salmista ja lahtien suista, ja tyvenet vedet kuvastelevat yhtämittaa vaihtuvia värejä.
Kenkkulan pihamaalle on aurinko ehtinyt ensiksi lähettämään lämpimät säteensä, ja talon herättäjäkello, iso kukon vötkäle, on sattunut aamukävelyllään Kyllin aitan taakse ja siellä parkaissut huikean kiekunansa, herättäen Bertilin.
Bertil huomaa olevansa jonkun lämpimän ja pehmeän kupeessa. Se on tyttö siinä, Kylli, jota hän on saanut odottaa huhtikuun lenseistä lumista juhannusyöhön saakka. Pihlajan kukkien ja tytön ihon tuoksu huumaavat heräävän Bertilin, ja hän puristaa tytön lujemmin kainaloonsa. Tyttökin herää ja hymyilee onnellisena; muistaa, että on ollut juhannusyö ja että edessäpäin on vielä paljon kauniita, onnellisia päiviä ja öitä.
* * * * *
Bertil on noussut ja sanonut lähtevänsä katsomaan juhannusaamun aurinkoa.
Aitan portaalle hän istuu siristellen silmiään. Runsas valo on häikäissyt ja painanut hänet siihen aitan kuluneille portaille vetämään henkeensä voimakasta kukkien ja pihkan tuoksua ja kuuntelemaan käkien kukuntaa ja pääskyjen liverrystä navetan räystäällä.
Siinä on koko Rämekylä hänen edessään, Hameniemi, Tanula ja taustalla outo ja ihmeellinen rämekorpi, josta kylään vuoti lakkaamatta se kirkas ja makea.
Tänäkin yönä se oli tehnyt tehtävänsä. Parhaillaan sen voitelemina nukuttiin hikiotsaisina tupien ja kamarien nurkissa ja pihamailla. Bertil muistaa, ettei ole juhannusyönä maistanut, ja on siitä hyvillään. Tyttö aitassa on korvannut kaiken. Tämä on ollut hänen ihanin juhannusyönsä.
Tyttö uneksii nyt siellä vuoteessaan, ja hän istuu tässä portailla. Tuulen henkäily, joka sammuu syntyessään, nuokuttaa ruispeltoa tuossa kartanon alla ja irroittaa pihlajasta aitan nurkalla kukkien kellertäviä terälehtiä ja kylvää niitä hänen ympärilleen. Yöllä on auennut lukematon paljous kämmeköitä, ja niiden tuoksu pyrkii voittamaan pihlajan kukkien tuoksun.
Bertil nousee, oikoo käsivarsiaan, koettelee kädellään paisuvia lihaksia, nauraa riemukasta naurua ja lähtee kävelemään.
Pirteistä kuuluu mahtava kuorsaus. Rengit ovat heränneet kokkotulien jätteillä ja kironneet, huomattuaan, ettei tyttöä olekaan kainalossa. Ensin on haisteltu yöllä tyhjenneitä pulloja, ja kun ne on huomattu tyhjiksi, on kiroten, nyrkit housunkauluksen alla laahustettu tupaan, jossa juhannuskoivut ovat jo nuutuneet. Yksi rengeistä on sängyssä poikkipuolin mahallaan, toinen retkottaa permannolla kädet levällään. Kolmannen sääret näkyvät penkin alta.
Bertil hymähtää. Korpiviina ja renkien voima. Siinä on jotakin yhteistä.
Isännän kamarissa on yöllä hummattu, eikä emäntä ole huolinut jälkiä siivota. Kamarin seinällä hohtaa hopeakirjaimin kehyksissään: »Herra on minun kanssani, ei minulta mitään puutu», mutta permannolla on piimänkokkelia, piirakanpalasia, tyhjiä pulloja ja muita jätteitä. Korttipakka on pudonnut nurkkapöydältä lattialle ja levinnyt muun kaman sekaan. Keskellä permantoa on isännän pahasti rähjätyt housut, mutta isäntä itse kuorsaa autuaana sängyssä, vain paita ja liivit yllään. Nouseva aurinko kurkistaa ikkunasta sisään, ja kun Bertil avaa oven, tulvahtaa häntä vastaan moninainen kitkerä haju.
Tanulassakin kuorsataan. Antin paininpuut ovat pettäneet kokoilta lähtiessä, ja hän on pyytänyt Hiertiäistä auttamaan, mutta Asarilla on ollut tyttö ja hän on vain naurahtanut Antille:
- Lepällehän siinä painin puillasi aamupuoleen, käynpähän siirtämässä sitten Kustaavan viereen, kun ensin kuljetellaan tässä tätä tyttöä. heh. renkilöiltä riistettyä.
Kustaava ei ole kuitenkaan jaksanut kaihonkirkasta juhannusyötä yksin viettää, vaan on hakenut Antin makuulle, pahnoihinsa. Antin lupsahtelevat silmät ovat revenneet aivan auki, kun Kustaava on napannut pientareella retkottavaa miestä takapuolille ja huutanut korvaan:
- Ryökäle. jos minä otan ja riuhtasen poikki nuo paininpuusi niinkuin piipunvarret! Ala kohennella niitä allesi!
Eihän Antilla muuta kuin ala toikata ja väliin tuuskahda siihen kylätielle nokallesi.
- Hi-hiertiäinen lupasi a-auttaa. kun joutuu sen tytön pelistä. ei nämä ota päälleen, koettaa Antti selittää, mutta tuloksetta. Kustaava toki auttaa väliin miestään, ja auringon noustessa päästään pehkuihin.
Ja sielläpä sitten, resuisessa pirtissä, jyystää unta koko Tanulan väki, kun Bertil aamukävelyllään poikkeaa kolisevan porstuan permannon poikki tuvan ovelle. Kukko on äsken käynyt väkeä herättelemässä ja motkotellen poistunut, huomattuaan ettei edes renki heittänyt häntä saappaalla eikä isäntä-Anttikaan nostanut päätään pahnoista.
Ilma pirtissä on raikasta, kun mukulat ovat eilen pudottaneet päreillä paikatun ikkunan kokonaan seinästä ja juhannuskiireissä ei ole ehditty sitä korjaamaan. Kukkiva pihlaja kurkottaa oksiaan ikkunasta sisään, ja ilmanhenki kylvää varisevia kukkien terälehtiä Antin kiverille säärille, jotka ovat paljastuneet pehkuista.
Peräseinämällä retkottaa Kustaava pahnoissaan, ja Anna-Liisa kiskoo äristen hänen rintanahkojaan. Hullu renki kuorsaa kaukalossaan suu auki, ja nälkiintyneet russakat ryömivät tämän valtavan aukon suulle ja joutuvat armottomasti ilmavirran vetäminä sisään, mutta se ei yhtään häiritse rengin unenlahjaa.
Bertilille ei ole vielä näkemänsä kylliksi. Hameniemeen on poikettava, viisaan Hiertiäisen pakinoille. Jospa lähtisi hänen kanssaan luodolle ahvenia härnäämään ja kuuntelemaan Asarin loppumattomia valheita.
TOINEN LUKU.
Sisällysluettelo Asari Hiertiäinen istuu saunansa kynnyksellä ja rassaa luudan varvulla piippuaan. Pahahenkikö lienee piippuun mennyt, kun se ei ottanut selvitäkseen? Vasta kun veti vahvan vitaksen varren läpi, rupesi henki käymään ja savu pölähteli niinkuin kaskesta, tästäpä Asarin piipusta, ja kohosi mahtavana pilvenä saunan räystäälle, siitä haihtuakseen aamun raikkaaseen ilmaan.
Asari on yöllä kokoilta palattuaan ja sen tytön kanssa kuherreltuaan mennyt saunaan makaamaan, kun saunassa ei ollut kärpäsiä eikä muitakaan eläviä. Hiertiäinen on ainakin pitänyt saunan parhaimpana paikkana maailmassa, mutta nyt hän sitä jo rakastaa, rakastaa enemmän kuin mitään muistaa koskaan rakastaneensa. Ihan liikuttavaan hellyyteen saakka. Akka saattaa sekin olla hyvä aikanaan, mutta joskus ja useimmiten on silmillä silloin siitä, tällöin tästä. räiskää ja räkyttää. Lapsetkin saattavat olla hyviä, niin kauan kuin pieniä ovat, mutta suureksi tultuaan silmille nekin. Piiat samaten, kun luonto lihalliseksi laukeaa, mutta nekin ovat joskus tehneet jutkun, kun on sattunut joku nuorempi kukkopoika heidän edessään siipeään vetämään.
Mutta sauna. Milloinka näit sen pettävän tahi tylynä luotaan pois työntävän? Aina sama, mielen mukavaksi tekevä niinkuin maitovellin. Ainainen ystävä ja ymmärtäjä. Saunaan passasi paeta akan turinoita ja hengenhaistajaa Hörödiitä, sillä eipä akka enemmän kuin Hörödiikään viitsinyt sinne hämärän saunan lavoille kavuta.
Ihan mieli tuli helläksi, ja sydänalaa livautti kuin viinaryypyllä, kun tätä saunaa ajatteli.
Siinä oli niin monta mutkaa ja aihetta, tässä sauna-asiassa, ja niitä oli hyvä miettiä nyt tässä juhannusaamun lämpimässä paisteessa. Yöllä oli lavoilla kuumuus ahdistanut ja pitänyt housutkin riisua, ja paitasillaan istuu Asari siinä, naulan painava piippu hampaissaan.
Toinen oli tämä piippu, isältä peritty, pirun löytömaalta saadusta visasta koverrettu, kourantäyteisen rouheita vetävä. Sellaista piippua ei ollut vallesmannilla eikä rovastilla ja tokkopa lienee ollut maaherrallakaan.
Sauna ja piippu ja sitten vasta akka ja ne muut piika-aiheet. Sen jälkeen viina ja kiljunpinta talvisaikaan.
Ja muustapa sitä sitten ei ollut väliäkään. Kaikki muu oli vain sivuasia, nämä talot ja tavarat, vaikka niistähän se kaikkinainen siunaus vuoti hänellekin, Hiertiäiselle. Jos olit köyhä, toisen työssä kulkeva, niin, piru, etpä olisi joutanut saunan, hyvän ystäväsi suojassa lekettelemään, eikä olisi tällaista piippuakaan.
Mutta talo oli. Tuolla on tupa ja muu kartano peltojen keskellä ja tässä rannalla on tämä sauna. Kiuas uhoo vielä lämmintä, eikä ole kirppuja eikä kärpäsiä. Siellä oli taas hyvä maata, kellettää, piika-Selman paita päänalusena.
Ka, piru, kun hauki hyppäsi ruohikossa. Pitäisipä ryöttö onkia sieltä pataan. Ja muitakin kaloja.
Hiertiäistä ei unettanut tänä juhannusaamuna. Veri oli niin taas kokoilla rehmäessä nuortunut, että vei unet. Ne piiat ja putelit ja muut.
Asari nousee kurkistamaan, että vieläkö se hauki siellä ruohikossa. Siihen joutuu Bertilkin ja saunatiellä tullessaan hohottaa Asarin paljaille kintuille ja isolle piipulle, joka riippuu ukon hampaissa kuin pajamoukari.
- Ka, kun maalarmestarkin jo liikkeellä. minä tässä haukia. kun, piru, karkasi ihan käsistä, selittää Hiertiäinen tosissaan.
- Taisi viedä housutkin mennessään, sanoo Bertil.
- Sattuivat illalla väärinpäin jalkaan, niin jäivät. tuonne saunaan. mutta se hauki. Olisi paistettu, korilas, juhannuksen kunnioiksi, mutta vei vavat ja siimat, valehtelee Hiertiäinen, ja silmäkulmassa vilahtaa, kun katsoo Bertiliin.
-...
