Kertoelmia

SISÄLLÄPITO:

Kelvollisuus on puolustusta parempi
Ihminen päättää, Jumala säätää
Joka kaivaa kuoppaa toiselle, lankee itse siihen
Parempi myöhäänkin, kun ei koskaan

KELVOLLINEN ON PUOLUSTUSTA PAREMPI.

Kukon Merikylässä laulamaan alkaessa tuli muuan matkustavainen rattailla ja seisahtui ensimäiseen taloon, josta eräs ukko harmaassa takissa ja säämiskä polvushousuissa tuli ulos.

"Kuulkaatpa!" sanoi matkustavainen, herramaisesti vaatetettu ja kopea nuorukainen, "tiedättekö ketään, joka maksoa vastaan soutaisi minun järven ylitse?^

"Hyvää huomenta!" vastasi ukko. "Minulla on huononlainen kuulo."

"Matkani on Koivistoon," huusi nuorukainen, "tahdotteko minun sinne soutaa?"

"Aikoon itsekin sinnepäin; sopiipa seurata."

"Mutta elkäät vaan liiaksi maksoa ottako; en anna kymmentä penniä enempää."

"Rahaahan siinäkin on."

"No! viekäät reppuni rantaan."

Ukko otti tämän jotenkin painavan repun ja kantoi sen ruuheen, joka oli alempana rannan ruovokossa. Nuorukainen maksoi kyytti-miehensä ja seurasi mukavasti perässä. Ruuhessa oli joksikin paljon vettä ja ukko ammenti kaikista voimistansa.

"Joutukaat," huusi hätäinen nuorukainen, "minulla on kiiru".

"Menkäät siis järven ympäri!" vastasi ukko, ja ammenti vaan lakkamatta.

Nuorukainen kääntäysi suuttununna ja meni sivulle leppä pensastoon. Samassa tuli toinen nuorukainen, verevällä ja iloisella kasvolla, keveällä käynöllä ja kotokutomissa suvivaatteissa.

"Hyvää huomenta ukkoseni!" sanoi hän ystävällisesti.

Ukko katsahti ylöspäin ja leväysi hetken raskaasta ammentamisestansa.

"Ukkoseni!" sanoi se jälkeen tullut, "kuulin kylässä olevanne soutamaisillaan Koivistoon; ottasitteko minuakin seuraanne, niin sekä maksan että kiitän. Mutta antakaat minulle kuppi helpottaaksenne vanhoja käsivarsianne."

Samassa otti hän kupin ukon kädestä ja tyhjensi pikaisesti ruuhen vedestä.

Ukon ruuhta ulos lykätessä palasi ensimäinen matkustavainen.

"Vai niin!" sanoi ukko, "luulin herran järven ympäri juosneen."

Molemmat nuorukaiset vähän silmäilivät toisiansa, ja se iloinen sanoi kätensä tarjotessa:

"Hyvää päivää, toverini! etkös tunne minua Mölhönen siitä, kun koulumestarin opissa kävimme?"

Mölhönen seestyi, mutta vastasi tylysti: "luulenpa tosin nimesi olihan
Vaaranen."

"Niin on vieläkin nimeni!" vastasi tämä, "ja olen vakava kun vuori."

Mölhönen laskeusi parhaammalle istuimelle ruuhen keskellä; Vaaranen taas sanoi ukolle: "minä soudan ukkoseni, minulla on nuoremmat kädet."

"Ei! kiitoksia paljon, minä olen vanha ja tottunut."

"Kun tahdotte, ukkoseni, mutta taidamme kuitenkin järvellä vaihettaa.
Onhan kumminkin virstan matkaa järven poikki."

"Niin on!"

Vaaranen siirtihe ahtaasen perähän, ja edemmäksi järvelle tultuansa, otti hän avarasta lakkaristansa jotakin, jonka hän heitti järveen. Se oli engelskan hau'in uistin.

"Mitäpäs Koivistossa teet, Vaaranen?" kyseli toinen.

"Aikoon, näethän, patruunille ilmoittaa itseäni hakiaksi koulumestari-virkaan."

"Se on turhaa, sillä minulla on suosio-kirja patruunille, eräältä hänen parahimmalta ystävältänsä, niin että olen vissi paikasta."

"Mutta talon-pojat myöskin huutavat."

"Ne ei koskaan tee muuta kun mitä Koiviston patruuni tahtoo ja käskee. Minä ainoastaan pitäyn herraan. Olen varma viran saavani, niin että turhaan sinne menet."

"Koska nyt matkalla olen, niin matkustan perille."

"Palkka on huono - kuusitoista tynnyriä vuoteessa ja vähän pieniä tuloja sen lisäksi. Onhan renkillä enempi."

"No, minkä tähden siis haet?"

"Minulla on muita toivomia. Pitäjässä löytyy rikas talon-pojan tytär, jonka ai'on naida."

"Todella ei niin huokeasti talon-pojan tyttäriä saada, josko talon-poikana et ole, taikka maanviljelijäksi kelvollinen."

"Loruja! talon-pojan tyttäret kyllä tahtovat rouviksi tulla; semmoinen mies, kun minä, helposti tyhmän maa-tytön nipistän. Sinä häntä et saisi, olet liiaksi kohtuullinen mies, veikkoseni Vaaranen."

"Minäpä en ole aikonutkaan ketään kosioita, tahi naida. Sen, joka on vastaava ja hoitava toisten lapsia, pitää oleman lapsitoinna."

"Aivan ikävä olisi maalla naimatoinna elää, rumilla lapsen-mulikoilla piiritetty. Toista maalla on oltava, muutoin ei taida elää."

"Minä pidän sen kylläksi iloisena lapsia opettaa, sillä rakastan niin paljon niitä pieniä. Jos hyvyydellä heidän sydämensä voitetaan, niin heitä tuleviin aikoihin kunnollisiksi ihmisiksi tehdään ja hyviksi vanhuuden ystäviksi. Sepä luuloni on."

"Puhut, kun papin-koulun esi-mies, joka ei ikänänsä lapsia ole opettanut. Selkäsauna heillä paras on. Koulumestarin ainoa huvitus on lapsien piekseminen. Sinä Vaaranen et sopisi koulumestariksi. Antaite niin hyvin kohta rengiksi."

"Niinpä aikoonkin, ellen koulumestariksi pääse. Oivallinen renki aikaa myöten kunnolliseksi talon-pojaksi tulee."

"Talon-poika aina kuitenkin on alhaisempi mies."

"Seisahtakaat vähän, ukkoseni!" huusi Vaaranen, "kala on näykkinyt."

Samassa veti hän ylös suuren hau'in, joka pyrstöllään ruuhen pohjaa mäykytti ja räpisti niin että vesipisarat auringon valossa hopiana loistivat.

"Luulen teitä noidaksi!" sanoi ukko ihmetellen, joka ei koskaan ennen semmoista uistinta ollut nähnyt.

"Ei ensinkään, ukkoseni! se on aivan selvä seikka. En taida olla joutilasna, sen tähden tämän uistimen heitin järveen."

Viimein tulivat Koiviston sillalle.

"Oletta soutaneet katalasti!" sanoi Mölhönen närkästynynnä ukolle, "saatte kantaa reppuni samalla maksolla."

"Sitä herra itse tehköön!" vastasi ukko ylen-mielisesti.

"Käytpäs patruunin luokse ensiksi," sanoi Vaaranen, "minä tulen jälestä-päin. Ellet reppuasi tahdo itse kantaa, niin kylläpä joku kartanossa löytyy. Minä vartoon täällä niin kauan, muutoin ukko kyllä luotettava on."

Mölhönen oli innokas ensiksi ehtiäksensä ja kiiruhti kartanoon.

"Kiitoksia, hyvä ukkoseni hyvästä kyytistä," sanoi Vaaranen, "tässä olisi neljä kolmatta penniä. Onko siinä tarpeeksi?"

"Aivan niin," sanoi ukko, "mutta en ota maksoa herralta, joka autti ruuhta ammentamassa. Matkani kävi muutoinki tännepäin."

"No, kiitoksia monta! minulla ei ole rahaa paljon; mutta pitäkäätte hauki, minä en sillä mitään tee. Ottakaat se muorille."

"Ei niin, vaan sanonpa herralle paremman neuvon. Tällä paikalla kalansaalis on huono, ja se oli oikia onnen sattumus että saitte niin suuren hau'in. Viekäät se patruunille."

"Hän kyllä minulle nauraisi."

"Saattaisipa niin tehdä; mutta kyllä hän vastaan ottaa, ja vielä kiittääkin, jos hänen oikein tunnen. Kukatiesi herra saa koulun sen toisen siasta, joka uhkaili lapsia lyödä."

"Vai niin! kuulitte siis mitä puhelimme. Luulin olevanne kuuron."

"Olen kuullut joka sanan; minulla on hyvä kuulo, koska tahdon."

"Ottakaat siis kumminkin rahat."

"Ei! hyvän miehen kiitos on rahaa parempi. Kyllä piakkoin toinen toisemme tapaamme."

"Ehkä kartanossa käytyäni saisin seurata takaisin?"

"Ei! minä soudan vaan tuolla olevan niemen ympäri. Olen pitäjästä kotoisin. Koska herra takaisin palaa, niin tulkaat luokseni; asun vähässä Koivistossa ja nimeni on Juha P. Viipykäät minulla hakemusaika, niin saamme nähdä mitä talon-pojat saavat toimeen."

Ehkä ukko ulkomuodoltansa oli kohtuullinen ja Vaaranen, samoinkun Mölhönenkin, piti häntä köyhänä mökkiläisenä järven toiselta puolelta, kiitti nuorukainen kuitenkin ja lupasi tulla. Ukko laski rannalta ja Vaaranen kävi kartanoon rengin seurassa, joka toi Mölhösen kapineet, isolla hau'ellansa kädessä.

Renki näytti häntä kontuoriin, jossa patruuni luki Mölhösen suosio-kirjaa. Mölhönen oli jo istunut herramaisesti ja tottununna mustaan sohvaan.

"Kah! mikä se on?^ sanoi patruuni ja se'estyi, kun näki Vaarasen haukinensa.

"Niin," vastasi Vaaranen rohkeasti, "poikki lahden tänne tullessani, heitin uistimeni järveen ja sain tämän; koska luulen kala-veden olevan patruunin, niin pyydän haukeni tänne jättää!"

"Sepä oli siunattu hauki, ystäväni! mitä se maksaa?"

"Suokaat anteeksi! aikomukseni ei ollut sitä myydä; kalastin ainoasti huvikseni! Olkaat hyvä ja pitäkäät hyvänänne!"

"Kiitoksia monta, hyvä ystäväni! Tuokaat kyökkiin oivallista haukianne.
Rouvaniki siitä iloitsee! Täällä on iso kalan puute!"

Samassa nousi hän ylös, nyykähytti päätänsä kummastuneelle Mölhöselle ja sanoi: "pankaat hakemuksenne sisään, saamme sitten nähdä mitä taidamme tehdä."

"Tahtoisin vakaan vastauksen," virkoi Mölhönen kopeasti.

"Ei ole minulla aikaa semmoisiin! Nyt on muita toimittamia. Hakekaat kernaasti minun puolestani; vaan saatatte tekin olla täällä samassa asiassa?" sanoi hän Vaarasta ystävällisesti katsellen.

"Niin olen herra patruuni!" vastasi Vaaranen kumarrellen.

"Hyvä! hyvä! tarvitsemme kelvollista opettajaa, joka - semmosia haukia järvestä pyytää. Palkka on vähäinen, vaan jos hän ravintonsa järvestä hankkii, niin kyllä hän sitten elää. Seuratkaat nyt kyökkiin! Hyvästi, herra Mölhönen!"

Mölhönen sai mennä menojansa, mutta Vaaranen runsaasti rouvalta
ravittiin, käskettiin jäämään, vaan hän piti puheensa ja meni Juha
P:lle. Tämä ei ollut muu kun sen rikkaan talon-tyttären isä...