Vino nenä

Mitä sinä teet? vaimoni kysyi, kun näki että tapojeni vastaisesti viivyttelin peilin edessä. En mitään, vastasin hänelle, katson nenäni sisään, tänne sieraimeen. Kun painan sitä, tunnen pientä kipua. Vaimoni hymyili ja sanoi: Luulin että katsoit, kumpaan suuntaan se on vinossa. Käännyin kuin koira, jonka hännälle on tallattu: Vinossa? Minunko? Nenänikö? Ja vaimoni, tyynesti: Kyllä vain, kulta. Katsohan tarkkaan. Se on vinossa oikealle. Tästä alkoi sairauteni. Sairaus, joka nopeasti saattaisi minut niin surkeaan ja epätoivoiseen ruumiin- ja mielentilaan, että olisin varmaankin kuollut tai tullut hulluksi, ellen olisi löytänyt siitä itsestään (kuten myöhemmin kerron) lääkettä, joka parantaisi minut. Näin käynnistyy Luigi Pirandellon romaani Vino nenä (Uno, nessuno e centomila, 1926) ja päähenkilö Vitangelo Moscardan eksistentiaalinen kriisi. Tässä Pirandellon seitsemännessä ja viimeiseksi jääneessä romaanissa tiivistyvät hänen monipuolisen kirjallisen tuotantonsa johtavat teemat, minuuden sirpaloituminen, kommunikaation mahdottomuus, todellisuuden suhteellisuus, ja ne puhuttelevat lukijaa edelleen, vaikka kirjan ilmestymisestä on kulunut kohta vuosisata.